Itsensä kunnioittaminen - osa 2

Viime kerralla kirjoitin itsensä kunnioittamisesta osan 1, jossa kerroin siitä, miksi itsensä kunnioittaminen on tärkeää. Lupasin, että aiheesta tulee ainakin kaksi osaa ja tässä on nyt siis osa 2. Tällä kertaa paneudun enemmän siihen puoleen, miten itsensä kunnioitusta, arvostusta ja rakastamista voidaan kehittää sekä, miten armottomuus itseään kohtaan voi esimerkiksi näkyä.

MITEN rakastaa itseään?

1. Lopeta vertailu!

Jokainen meistä on varmasti joskus verrannut itseään muihin. Minä ainakin. Aina emme välttämättä edes huomaa sitä helposti, vaikka sitä tulisi tehtyä monta kertaa päivässä. Aina vertailu ei tapahdu ääneen, vaan se voi olla sisäinen ajatus, joka pyrkii mieleemme vaikuttamaan. Jokainen tietää ajatuksen, joka pyrkii tunkeutumaan ajatuksiin, esimerkiksi: "onpa toi kaunis/komea tyyppi. Mä näytän ihan kauheelta" tai "toi on niin lahjakas kaikessa, mä en osaa mitään.." Katsotaanpa seuraavaa Raamatunkohtaa:

Joh. 21:20-22: ”Pietari kääntyi ja näki, että heitä seurasi se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti ja joka oli aterialla nojannut Jeesuksen rintaa vasten ja kysynyt: ”Herra, kuka on sinun kavaltajasi?” Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: ”Herra, entä hän?” Jeesus vastasi: ”Vaikka minä tahtoisin hänen jäävän tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinulle kuuluu? Seuraa sinä minua!””

Pietarikin tavallaan vertaili. Hän mietti muiden osaa, vaikka se ei ollut hänen asiansa. Jumala haluaa, että me keskitytään ensisijaisesti meidän ja Hänen väliseen suhteeseen! Eikä vertailla muihin meidän jumalasuhdetta tai mitään muutakaan. Jokainen meistä on erilainen, mutta samalla hyvä juuri sellaisena kuin on! Jumala rakastaa meitä jokaista samalla, valtavalla rakkaudella! Me ollaan samalla viivalla Jumalan silmien edessä – yhtä tärkeitä!
Valhe on vihollisen ase ja vertaillessa uskomme valheen, siitä ettemme ole yhtä hyviä kuin muut. Jumala ei kuitenkaan ole luonut meistä huonompia kuin muut, vaan kaikki ovat yhtä hyviä ja arvokkaita luomuksia. Jumala on totuus ja vahvempi kuin vihollinen, joten uskotaan ja luotetaan Jumalaan, joka kertoo meistä totuuden! Kun mielessäsi pyörii valhe, ettet ole yhtä hyvä tms. kuin muut, niin älä ota sitä vastaan, vaan korvaa se totuudella! Luovuta se rukouksessa Jumalalle ja pyydä Häntä tuomaan totuutta sinulle.
Puhu itsellesi myös totuutta, mitä Raamattu kertoo. Raamattu on täynnä Jumalalta meille annettuja lupauksia, jotka saamme omistaa, kuten se, että Hän rakastaa meitä ja on luonut meistä arvokkaita, hyviä, kauniita/komeita, vahvoja, lahjakkaita jne. Ota ne lupaukset omiksesi ja elä niiden mukaan! Etsitään siis sitä, mitä Jumala meistä sanoo - meidän todellista itseämme ja otetaan se omaksemme. Hyväksytään itsemme sellaisena kuin olemme.

2. Päästä irti perfektionismista!

Mitä perfektionismi on?

Brene Brown määrittelee perfektionismin seuraavasti kirjassaan "Uskalla haavoittua":

• Perfektionismi on itsetuhoinen ja riippuvuutta aiheuttava uskomusjärjestelmä, jossa perusajatuksena on: ”jos näytän täydelliseltä ja teen kaiken täydellisesti, voin välttää tai minimoida häpeän, arvostelun ja syyllisyyden aiheuttamat kipeät tunteet.”
• Perfektionismi on tuhoisaa, koska täydellisyyttä ei ole olemassa, joka puolestaan tekee täydellisyyden tavoittelusta saavuttamattoman tavoitteen!
• Perfektionismissa on kyse siitä, miten haluamme muiden näkevän itsemme, mutta toisten havaintoja emme pysty hallitsemaan, vaikka käyttäisimme, miten paljon tahansa aikaamme ja energiaamme siihen. Tämä tekee perfektionismista raastavaa.
• Perfektionismi on koukuttavaa, koska luulemme aina, että syy on meissä itsessämme, kun koemme häpeää, arvostelua ja syyllisyyttä. Perfektionisti ei siis kyseenalaista täydellisyyteen pyrkivän ajattelumallin virheellistä logiikkaa, vaan henkilö syyttää itseään.
• Perfektionismi ajaa meidät tuntemaan häpeää, arvostelua ja syyllisyyttä, mikä taas saa aikaan enemmän häpeää ja itsesyytöksiä.

Perfektionismi on siis kuin lumivyöry, joka kasaa koko ajan lisää häpeää ja itsesyytöstä. Perfektionismi ei välttämättä näy kaikissa elämän osa-alueissa, vaan voi näkyä vain joissain, mutta niissä erityisen tiukasti. Tai et edes välttämättä tunnista, kuinka paljon itseltäsi vaadit. Itse olen huomannut, että joissain asioissa olen erityisen tarkka ja pyrin ehdottomaan täydellisyyteen vaatien itseltäni liikaa. Olen kuitenkin tunnistanut asian ja sen myötä oppinut jo vähän pois perfektionismista. Perfektionismi ei kuitenkaan itselläni näy kaikissa elämäntilanteissa tai asioissa, mutta tunnistaessani tämän huomasin, että niissä asioissa, joissa se tulee ilmi, niin on varaa höllätä oman hyvinvointini tähden. 

Miten siis päästä eroon perfektionismista eli täydellisyysajattelusta?

Ehdottomaan täydellisyyteen pyrkivästä ajattelusta pois pääseminen tai sen vähentäminen on vähittäinen prosessi, joka ei tapahdu yhtäkkiä. Kuitenkin ensisijaisesti apuna on Jumala ja itsensä rakastaminen! Täytyy uskaltaa luopua jatkuvasta muiden miellyttämisestä sekä keskittyä itsensä ja Jumalan väliseen suhteeseen. Täytyy oppia olemaan myötätuntoinen ja lempeä itseään kohtaan sekä normalisoida kokemansa tunteet – on monia muitakin perfektionisteja, et ole ainoa!

Yksi mahtava lainaus, joka omaa pikku perfektionistiani ainakin rohkaisi (löytyy Leonard Cohenin laulusta nimeltä "Anthem"): ”There's a crack in everything. That's how the light gets in.” eli ”Kaikessa on särö. Sitä kautta valo pääsee sisään.”  Tämä tuo itselleni ainakin lohtua ja toivoa, sillä jos on säröjä, niin Jumalan valo pääsee niistä erityisesti sisään. Jokainen meistä on rikki jollain tavalla ja tuntee epätäydellisyyttä, mutta juuri se tekee meistä kauniita.

Edellisessä postauksessa kirjoitin, että Jumala on luonut meistä täydellisiä, niin onko se nyt tässä sitten ristiriidassa? Miksi pyrkimys täydellisyyteen olisi ongelma, jos kerran Jumala on jo luonut meistä täydellisiä? Tässä se ongelma usein tuleekin, kun yritämme olla jotain enemmän kuin mitä Jumala on meistä luonut. Emme nää sitä, että olemme jo hyviä sellaisena kuin olemme. Vertailemme muihin ja yritämme olla samanlainen kuin muut, mutta emme osaa arvostaa sitä, keitä olemme, nähdä omia lahjojamme ym. vaan yritämme hukuttautua massaan. MUTTA erilaisuus on kaunista, heikkous on vahvuutta ja me olemme arvokkaita ja rakastettuja, juuri sellaisina kuin olemme.

Perfektionismista luopuessa on hyvä muistaa jakaa asiasta muiden kanssa. Kerro kamppailuistasi ennen kaikkea Jumalalle ja  sen jälkeen ystäville! Perfektionismissa tyypillistä on, että asiasta ollaan erittäin hiljaa. Mutta jos olemme siitä tietoisia ja uskallamme myöntää sen ääneen, niin se menettää voimaansa. Aina, kun tuomme asian, jonka kanssa kamppailemme, valoon, niin se menettää otettaan! Tuo asiat ennen kaikkea Jumalalle. Ja muista, että Jeesus voitti synnin vallan ja oli se täydellinen uhri – näin Häneen uskoessa mekin saadaan olla puhtaita synnistä ja sen vallasta! Me olemme täydellisiä Jumalan silmissä, kun Hän katsoo meitä Jeesuksen läpi.

3. Irti riittämättömyyden valheesta

Niin vertaillessa itseään muihin kuin myös perfektionistisessa ajattelutavassa, taustalla on usein riittämättömyyden tunne. Henkilö, joka kokee itsensä toistuvasti/usein/jatkuvasti riittämättömäksi voi puhua itselleen mm. seuraavalla tavalla eri tilanteissa: "mä en oo yhtä hyvä kuin muut"..."emmä voi koskaan saavuttaa sitä, mitä haluaisin"... "ei mulla oo mitään annettavaa"... "miten mä voisin koskaan onnistua" ... "mä en oo tarpeeks" jne.
Nykypäivänä kulttuuri ympärillämme on tämän suhteen mielestäni painostava. Jatkuvasti kulttuurin viesti on "et ole tarpeeksi, yritä enemmän, ole enemmän, tee enemmän!" "Ei koskaan tarpeeksi" kulttuuri nostattaa ihmisissä vaatimuksien tunnetta, joka lisää häpeää. Häpeän tunnistaminen ja pyrkimys elämään "olen tarpeeksi" -ajatuksen mukaan on haastavaa, mutta mahdollista, uskon niin. Henkilökohtaisesti kuitenkin ajattelen, että tarvitsen tähän suurempaa voimaa ja viisautta kuin itselläni on, Jumalan apua.
Kun Jumala loi sinut, niin Hän oli innoissaan sinusta ja jokainen piirre, jonka Hän sinuun loi oli tarkasti suunniteltu. Sinä et ole vahinko, vaan tarkasti suunniteltu! Sinä olet ihme (Ps.139:14)! Sinun Luojasi iloitsee sinusta, niin mikset sinäkin iloitsisi. Mieti, miksi elät "en riitä" ajattelun mukaan. Onko joku sanonut sinulle ettet riitä? Tai onko suvussasi ihmiset eläneet sen valheen mukaan? Miten ympärilläsi olevat ihmiset elävät - elävätkö he riittämättömyyden mukaan? Yrittävätkö ihmiset ympärilläsi parhaansa - arvostavatko he itseään? Kaiva riittämättömyyden juuri esiin, tutki itseäsi ja elämääsi. Kun tunnistat, mistä ajattelumallisi tulevat, niin sinun on helpompi irtisanoutua siitä ja lähteä elämään totuuden mukaan: SINÄ RIITÄT! Rukoile Jumalalta apua tähän kaikkeen.

4. Anna aikaa itsellesi

Jotta oppisi rakastamaan itseään, niin on tosi tärkeää antaa aikaa itselleen ja yhdessä Jumalan kanssa oppia löytämään todellisen itsensä. Kysy Jumalalta, mitä Hän sinusta ajattelee ja lue Raamatun totuuksia! Muista, että olet tärkeä ja tämä maailma tarvitsee todellista, aitoa sinua! Elämälläsi on merkitys ja tarkoitus! Ennen kaikkea tarkoituksemme on olla yhteydessä Taivaalliseen Isäämme, olla Hänen rakkautensa kohteena, sillä siihen meidät on luotu! 

Puhu hyviä ja rohkaisevia sanoja elämääsi, erityisesti silloin, kun on huono päivä tai vaikea tilanne elämässä. Voit myös pyytää ystävää rukoilemaan puolestasi. Ja muista, että rakkaus ja arvokkuus ovat perusta, josta kasvat! Rakkaus on maa, josta kasvat! Jumala ei hylkää sinua, vaan johtaa sinut voimalliseen elämään, kun vain annat Hänen tehdä sen.

Aiheeseen liittyvää materiaalia:

ks. edellinen postaus: Itsensä kunnioittaminen osa 1

Itsensä kunnioittaminen - osa1

Moikka kaikille!

Viime blogitekstistä onkin taas hieman hurahtanut aikaa..hups :D Välillä tuntuu ettei ole paljonkaan mitään sanottavaa ja joskus taas tuntuu, että tekisi mieli kirjoitella, mutta en tiedä, mistä aloittaa, kun asiaa sydämeltä löytyisi enemmänkin. Tänään on ehkä tuo jälkimmäinen tilanne :p
Niin kuin olette ehkä huomanneet, niin mun blogissa on usein (ainakin rivien väleissä) ollut teemana itsensä rakastaminen, kunnioittaminen ja arvostaminen. Oon kirjoittanut unelmista, kasvusta, itsensä rohkaisusta, myötätunnosta/armollisuudesta itseä kohtaan jne. Tää aihe on siis itsellä ollut jo pitkään lähellä omaa sydäntä. Elämä on yhtä kasvumatkaa, mutta koen, että jotain on jo tullut opittuakin ja sitä, mikä itseäni on rohkaissut, haluan olla osaltani jakamassa muillekin. Oon aatellut, että jos tää jotakuta auttaa, niin tää on sen arvosta. Ja vaikka höpisisin vaan itselleni, niin tää on mulle hyvää prosessointia myös. :)

Tämän kaiken johtopäätöksenä aattelin tehdä tästä aiheesta nyt ihan "virallisesti" ainakin muutaman kirjoituksen. Nää on mun omia havaintoja ja joku muu voi olla eri mieltä, mutta mä jaan nyt sitä, mitä oon sydämelleni saanut. Kaikissa asioissa mun arvot nousee Raamatusta ja kristillisestä näkökulmasta. Voin heti sanoa, että ilman Jumalaa en näitäkään asioita olis varmaan sitäkään vähää ymmärtänyt, mitä nyt oon tajunnut. Tällä kertaa haluun jakaa siitä, että MIKSI itsensä rakastaminen, kunnioittaminen ja arvostaminen on tärkeää. Seuraavassa kirjoituksessa koitan sitten paneutua enemmän siihen, MITEN itsensä arvostus tai epäarvostus voi esimerkiksi näkyä ja miten se heijastuu käytökseemme.

Ensinnäkin haluan sanoa, että itsensä rakastaminen, kunnioittaminen ja arvostaminen on välillä todella vaikeaa ja joillain voi olla taipumusta perfektionismiin, itsekritiikkiin tai itsensä vertailuna muihin ihmisiin. Itse ainakin myönnän sortuvani välillä tähän kaikkeen. Joskus itsensä rakastaminen voidaan myös sekoittaa itsekkyyteen, joka kuitenkin on täysin eri asia! Itsekäs ihminen ei ajattele muuta kuin omaa napaa, kun taas itseään rakastava henkilö huomioi myös muut. Ja loppujen lopuksi itsensä mollaaminen, sortaminen tai itsensä epäarvostus ei ole sitä, mitä Jumala meiltä haluaa!

MIKSI itsensä rakastaminen on sitten tärkeää?

1. Jumala haluaa niin

Jumala on täydellinen, Kaiken Luoja, Jumala on luonut kaiken hyväksi - myös meidät. Lukiessa luomiskertomusta, missä Jumala luo kaiken (myös ihmisen) voimme huomata tämän: 

1.Moos. 1:31: ”Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä oli tehnyt, ja näki, että se oli erittäin hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, kuudes päivä oli mennyt.”

Jumala siis loi myös ihmisen hyväksi! Ja vaikka ihminen langesi syntiin rikkoen näin Jumalaa vastaan ja joutuen karkotetuksi paratiisista, niin silti Jumala rakasti ja rakastaa edelleen meitä! Miten niin? Hän antoi ainoan Poikansa meidän syntiemme tähden, jotta yhteys meidän ja Luojamme välillä saataisiin palautettua: 

Joh.3:16: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

Muutenkin Raamattu on rakkauskirje Isältä meille – kaikkien aikojen takana on loppujen lopuksi Jumalan valtava rakkaus meitä kohtaan ja Hänen rakkaus kulkee kuin punaisena lankana läpi Raamatun. 

Totuus siis on, että ihminen ja hänen tekonsa eivät ole yhtä! Teot eivät määrittele meitä, vaan se, keneksi Jumala meidät loi. Jeesus sovitti kaikki syntimme ja saamme ottaa Hänen armonsa vastaan ja näin saada yhteyden täydelliseen Isään Jumalaan. Vain yksin Jeesuksen armon tähden saamme olla uskossa ja suhteessa Jumalan kanssa. Mitkään meidän teot eivät pelasta meitä:

Ef. 2:8-9: "Armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojenne kautta, ettei kukaan voisi kerskailla."

Jumala katsoo meitä siis Jeesuksen kautta. Jumala on luonut meidät hyviksi, sellaisina kuin olemme, ja niinpä itsensä arvostaminen ja rakastaminen on tärkeää. Kun me rakastetaan itseämme, niin se on kunnioituksen osoitus Jumalaa kohtaan - silloin osoitamme arvostusta Jumalan ihmeellistä luomusta kohtaan. On siis itseasiassa epäkunnioittavaa Jumalaa kohtaan, jos emme arvosta itseämme, hänen luomustaan. Esimerkkinä tästä varmasti lähes kaikille tuttu Disney-hahmo, Pinocchio: puuseppä teki puisen pojan, mutta toivoi omaa, elävää poikaa. Haltiatar herätti puisen Pinocchion yöllä eloon. Kun Pinocchio heräsi eloon, hän liikutti käsiään, puhui ja käveli – iloiten saamastaan elämästä! Ja, myöhemmin myös puuseppä iloitsi valtavasti, kun oli saanut oikean, elävän pojan. Tätä Jumalakin odottaa ja toivoo meiltä - iloitsemista saamastamme elämästä ja kunnioitusta Häntä kohtaan.

2. Jeesuskin kehottaa itsensä rakastamiseen

Mark. 12:30-31: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikella ymmärrykselläsi ja kaikella voimallasi. Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Ei ole näitä suurempaa käskyä.”

Usein tätä Raamatunkohtaa (”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”) lukiessa tuntuu, että me unohdetaan tämä jälkimmäinen osuus: niin kuin itseäsi, mikä kuitenkin on hyvin oleellinen osa. Usein voi tuntua, että on jotenkin helpompaa rakastaa jotakuta muuta kuin itseäsi, mutta fakta kuitenkin on, ettemme voi rakastaa ja arvostaa ketään enempää kuin itseämme. Emme siis voi rakastaa ja kunnioittaa ketään, ellemme ensin osaa rakastaa ja kunnioittaa itseämme!

...Niin kuin itseäsi... jos itsensä rakastaminen on vaikeaa ja jatkuvasti moittii itseään epäonnistumisesta tms. niin miten se heijastuukaan ihmissuhteisiimme? Itse ainakin olen huomannut, että jos en osaa kunnioittaa itseäni sellaisena kuin olen, niin on vaikeaa kunnioittaa muita sellaisena kuin he ovat.  Tästä syystä yritän esimerkiksi piiloutua jonkun roolin tai muurin taakse enkä uskalla olla aito, oma itseni. Voin myös yrittää esimerkiksi kontrolloida muita tekemään, tuntemaan ja/tai olemaan jotain, mitä minä toivoisin heidän olevan, mutta, mitä he eivät oikeasti ole. Tämä puolestaan aiheuttaa ristiriitoja ihmissuhteissamme. Eli: kun osaamme rakastaa ja kunnioittaa ensin itseämme, niin opimme samalla hyväksymään itsemme ja olemaan aitoja, jolloin voimme huomioida myös muut ympärillämme paremmin ja näin rakkaus sekä vapaus heijastuu ihmissuhteisiimme.

3. Koska epäkunnioitus ja armottomuus itseämme kohtaan kiduttaa!

Väitän, että lähes jokainen meistä tietää tunteen, kun on epäonnistunut jossain ja sättii itseään. Siitä EI tule hyvä olo! Väitän näin. Omasta kokemuksesta voin ainakin sanoa, että kun olen mokannut jossain ja parjaan itselleni sitä, kuinka olin niin tyhmä, että voin noinkin mokata tms. niin se ei todellakaan ole millään lailla kohottanut itsetuntoani, päinvastoin! Siitä ei siis ole mitään hyötyä, vaan ainoastaan haittaa. Toki virheistä oppii ja sitä rataa, mutta väitän, että jos aina haukut itseäsi mokattuasi, niin et rohkaistu edes korjaamaan virhettä tai oppimaan tilanteesta mitään, vaan vajoat kuiluun ja pidemmän päälle voit luulla, että olet yhtä kuin nuo epäonnistumiset. Ne alkavat määritellä sinua ja hallitsevat elämääsi. Jos taas päätät, että nyt loppuu ja potkit jatkuvan sättimisen ulos ovesta ja alatkin toimia juuri päinvastoin, niin uskon, että jotain myös muuttuu.
Itselleni seuraava kysymys on ollut havainnollistava esimerkki: miten puhut ystävällesi/ihmiselle jota rakastat ja joka on hermoromahduksen partaalla? Aivan - catch ya! Yrität lohduttaa, eikö niin? Olet rinnalla, kuuntelet, rohkaiset! Mutta mitenkäs sitten käykään, kun mokaamme itse ja pitäisi olla itseä kohtaan samanlainen kuin ystävän kohdalla.. hmm.. hups. Puhumme usein itsellemme tavalla, joka ei kävisi mielessäkään lohduttaessa rakastamaamme ja kunnioittamaamme ihmistä kuilun pohjalla. Joten, entäs jos yritettäisiin seuraavalla kerralla olla itsellemme armollisempia ja puhua kuin sille ystävälle? Sä oot hyvä. Kaikki tekee joskus virheitä, se on täysin inhimillistä. Sä selviät!


Aiheeseen liittyvää ja käyttämääni materiaalia:

- Raamattu
- Brené Brownin kirjat:
     En olekaan yksin - totuus perfektionismista ja riittämättömyyden tunteesta
     Uskalla haavoittua - elä rohkeasti täydellä sydämellä
- Netin ihmeellinen maailma 

Kevät - toivon aikaa

Heippa vaan kaikille!

Näin kevään korvalla itselläni ainakin sisin tuntuu heräävän eloon uudella tavalla. Joskus jopa tuntuu kuin jokin kuplisi sisälläni. Se, että pitkän pimeän talven jälkeen näkee taas auringon ja luonto ympärillämme alkaa heräillä talviunistaan, saa aikaan itsessäni iloa. Yksinkertaisesti sanottuna - rakastan kevättä! Olen jopa tässä miettinyt, että kevät on itseasiassa itselleni jopa tärkeämpi kuin kesä. Tykkään kaikista vuodenajoista, mutta kyllä kevät vie voiton. Silloin kaikki on jollain tapaa uutta ja raikasta. Kevät symboloi itselleni toivoa. Toivoa, joka tuikkii valoa kaikkien vaikeidenkin asioiden keskelle. :)

Löysin tänään rohkaisevan artikkelin Hidasta elämää- sivustolta, jota olen jonkin aikaa seuraillut. Artikkelin nimi on: "7 vinkkiä miten päästä yli peloista ja tehdä suuria elämänmuutoksia". Innostuin artikkelista kovasti, koska se tuntui vastaavan juuri tällä hetkellä miettimiini kysymyksiin. Tällä hetkellä elän hyvin itselleni isojen kysymysten äärellä ja epäröin todella paljon. Olo tuntuu välillä äärimmäisen epävarmalta ja eteenpäin meno tuntuu jumittavan tosissaan, joten rohkaisua tarvitaan. :D Niinpä kokosin tämän rohkaisevan artikkelin pääpointit yhteen kevätkuvaani, jotta voisin ottaa asenteekseni nämä asiat tänä keväänä! :) Toivottavasti tämä voi olla rohkaisuksi myös teille. Artikkeli on löydettävissä linkistä: 7 vinkkiä ja alkuperäinen, englanninkielinen versio: 7 ways (kannattaa lukea, jotta ymmärrät pointtien tarkoituksen paremmin)

Aika hyviä, vai mitä? Tunnistin itseni ainakin joka ikisestä kohdasta. :D Yritän varmistella aina loppuun asti ja pelkään epäonnistumisia. Perfektionismi se siellä nostaa päätään..hehhe :D Mutta loppujen lopuksi, kun ajattelee, niin mitä tässä voi mokata..? Virheistä oppii ja jos ei yritä, niin ei kyllä koskaan mitään saavutakaan. Pienin askelin eteenpäin kohti isompia juttuja! Kyllä se maali siellä jossain on, vaikka prosessihan tää koko elämä on. Jatketaan siis rohkeina! Tai niinkuin Cinderella -elokuvassa oli mottona: "Have courage and be kind - ole urhea ja lempeä!" 
Loppuun vähän kevätfiilistelyä kuvien muodossa. En tiedä teistä, mutta musta ainakin välillä tuntuu, että elämä on kuin heikoilla jäillä kävelyä - ei tiedä, kestääkö, mutta luotan siihen, että Jumala kantaa, vaikka jää alla pettäisikin. :)

Hyvää alkanutta kevättä kaikille!

Lähteet:

7 vinkkiä miten päästä yli peloista ja tehdä suuria elämänmuutoksia

7 ways to get over fear and make big life changes

"Sydämeni viisas sä oot"

Hei!

Viime kerran aiheeseen liittyen yllä Johanna Kurkelan kappale "Ei panikoida". Löysin tän biisin uutena pari päivää sitten ja rohkaisi itseäni paljon. Liian usein sitä antaa itsensä ajatella olevansa tyhmä tai osaamaton tai riittämätön, eikä osaa rohkaista itseään näillä sanoilla kuin tässä biisissä Johanna laulaa: "Sydämeni viisas sä oot." Tässä elämänvaiheessa, kun valmistuminen ammattiin alkaa lähestyä kovaa vauhtia, niin alkaa miettiä tulevaisuutensa kuvioita ja tuntuu, että pää on ihan solmussa, kun ei tiedä, mitä sitä haluaisi.. Mutta vaikka sitä tietä etsii jatkuvasti, niin niinkuin biisissäkin todetaan, niin hetkessä elämisen hienous on hyvä ymmärtää: 

"Pysähdy, niin kuulet musiikin 

Pienen hetken kaikki onkin täydellistä
Tähdet hehkuu hetken kirkkaammin
Entä, jos ei tarvitsekkaan löytää tietä 
Tie on tässä"

Aiemmin taisin mainita, että luin Brene Brownin kirjaa nimeltä "En olekaan yksin - totuus perfektionismista ja riittämättömyyden tunteesta". Sain kyseisen kirjan jokin aikaa sitten luettua ja niinpä siirryin seuraavaan Brenen kirjaan ("Uskalla haavoittua - elä rohkeasti täydellä sydämellä"), sillä minua kiinnostaa valtavasti Brenen kirjojen käsittelemät aiheet: haavoittuvaisuus, häpeä, perfektionismi, riittämättömyyden tunne jne. Nyt olen lukenut noin puolet kirjasta ja olen jo tehnyt taas valtavan määrän uusia oivalluksia ja oppinut ymmärtämään itseäni ja käyttäytymistäni paljon. Olen myös rohkaistunut kirjasta todella paljon. :) Brene on tehnyt kiinnostavia tutkimuksia ja on huikean viisas nainen! (Ajattelin, että postaan tekemistäni havainnoista ihan oman postauksen myöhemmin..tai jopa useamman :D) Itseäni noista aiheista lukeminen ja suoraan sanottuna opiskelu on avartanut sydämeni maisemaa valtavasti ja auttanut olemaan myötätuntoisempi itseäni kohtaan.

Myötätuntoisuus itseä kohtaan? Tuntuuko sinusta se joskus vaikealta? Niinkuin alussa vihjasin, niin usein itselleni se ainakin tuottaa vaikeuksia. Olen oppinut pärjäämään elämässä ja tukahduttamaan tunteeni sisälleni. Kyllähän sitä lapsena oli hyvin tunteensa julkituova, niinkuin lapset yleensä ja ei kiukkua tai muuta pidetty sisällä, mutta elämän varrella sitä tulee asioita, jotka muokkaavat ihmisten käyttäytymistä ja luonnettakin. Näyttämölle astuu häpeä. Häpeä saa meidät uskomaan, että näytämme naurettavalta tai heikolta, jos tuomme negatiiviset tunteemme esiin. Luulemme jaksavamme kaikki maailman kiireet ja miljoona asiaa yhtä aikaa emmekä kuuntele mitä jaksamme ja mitä emme. Itse olen ainakin huomannut, että luulen usein olevani vahvempi kuin olenkaan ja että jaksan painaa täysiä, vaikka bensa olisi loppunut jo ajat sitten. Lisäksi erillisyyden tunne on itselleni kovin voimakas välillä. Kun koen olevani huono tai riittämätön tai väsynyt tai heikko, niin huomaan eristäväni itseni ulos koko muusta maailmasta, kaikista ympärilläni olevista ihmisistä ajatellen, että olen ainoa joka kokee näin. Ehkä et ole ajatellut tätä koskaan, mutta voisin rohkaista sinua, että seuraavan kerran, kun koet epäonnistumista tai muita negatiivisia tunteita, niin kuuntele kuinka puhut itsellesi. Sanotko, että: "kukaan muu ei voi mokata näin tai kokea näin" vai "monet muutkin ovat varmasti kokeneet samaa" ?? Millainen ääni sisimmässäsi soi? Ja jos haluat tehdä oikein testin siitä, kuinka myötätuntoinen olet itseäsi kohtaan, niin seuraavasta linkistä voit sellaisen tehdä: 

Self Compassion Test 

Itse tein kyseisen testin, kun löysin vinkin Brenen kirjasta ja oli kyllä taas silmiä avaavat tulokset :D

Tällä kertaa voisin oikeastaan näihin ajatuksiin lopetella ja avata noita juttuja - häpeä ym. - enemmän myöhemmin. :D 

Rohkaisuksi: mikä tahansa sun elämäntilanne on ja mitä tahansa koetkaan juuri nyt, niin muista, että sä et ole irrallinen saari irti kaikesta muusta. Jokainen meistä kamppailee jossain elämänsä kohdassa tai yleensä jopa useammassakin elämänsä kohdassa samanlaisissa asioissa kuin sinä. Jokainen kokee kuitenkin samantyyppiset asiat eri tavalla, sillä jokainen meistä on persoona, yksilö. Rohkaisen sua olemaan rohkea ja jakamaan kokemuksesi jonkun luotettavan ihmisen kanssa, jotta muistaisit, että et ole yksin. Itselleni syvimpien mietteiden jakaminen on vaikeaa, mutta opettelen sitä ja voin sanoa, että jopa tämän blogin kirjoittaminen on itselleni suuri haaste ja haastaa itseäni haavoittuvaisuuteen ja rohkeuteen jakaa ajatuksiaan. Tässä maailmassa tarvitaan yhteyttä muihin ihmisiin. Tässä maailmanajassa tarvitaan sua ja sun rohkeutta olla haavoittuvainen ja avoin. Sä oot hyvä just sellasena kuin sä oot! :)

Tutkimusmatkalla

Onko sulla koskaan ollut sellainen olo, että et tiedä, kuka sä oikeesti oot? Et tiedä, mistä asioista sä pidät ja nautit tai mikä on sun tehtävä? Etsitkö sitä, missä sä olet hyvä, mitkä sun lahjat on? Tuntuuko susta koskaan siltä, että oot tienristeyksessä ja et tiedä, mihin suuntaan sun olis hyvä kulkea? Tai onko sulla koskaan sellanen olo, että sun sisällä käydään mylläämässä, prosessoimassa ja luomassa ehkä uuttakin?
En tiedä, mitä nää kysymykset sussa saa aikaan, mutta mulla nää on jyllännyt ja myllännyt mun päätä ja sydäntä jo pidemmän aikaa. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Toisaalta siihen vaikuttaa varmasti tää ikä, mutta uskon siihen vaikuttavan myös elämäntilanteen ja halun kasvaa ihmisenä, naisena. Koska uskon ja tiedän, että en oo ainoo näiden kaikkien syvien kysymysten kanssa, niin päätin vähän jakaa teille vertauskuvin ja kuvaillen, miltä mun sisällä välillä tuntuu. :)
Oikeastaan jo syksyn alussa (ja aiemminkin..) musta tuntui siltä, että mun sisällä aloitettiin kunnon remontti ja sanoisinkin, että mun sydän on kuin remontissa oleva talo.
Ensin katseltiin vähän, että miltä siellä näyttää, tehtiin eräänlainen perustarkastus. Alussa myös piti tarkistaa perustukset ja syventää niitä. Perustuksien päällähän se talo seisoo ja ilman niitä talo ei pysy pystyssä. Huomasin, että mun perustuksissa oli vahvistamista ja mun elämän perustus on horjumaton peruskallio. Perustukset ovat usko eli mun talon perustus on Jumala.
Siinä tutkiessa taloa, tajusin, että on asioita, joista haluun luopua ja jotka tarvii remonttia, jotta voisin kasvaa omana itsenäni. Talossa oli lahoja osia, rapistuneita maaleja, rempallaan olevia listoja, tapetteja ja muita osia jne. Pikkuhiljaa mun talossa alettiin repiä alas kuluneita tapetteja ja hajottaa vanhoja, huonoja osia. Uudistus oli alkanut. Vanhaa piti poistaa, jotta uutta voitaisiin rakentaa tilalle. Ei jonkun vanhan, kostuneen seinän päälle voi vaan laittaa uutta maalia, vaan se täytyy poistaa ja sitten tuoda uutta, eiks nii? Tottakai talossa oli hyviäkin osia, jotka voitiin säilyttää, ei kaikki läpeensä huonoa ollut. (uskoisin niin..:D)
Tää vanhan poistaminen oli välillä todella vaikeeta, rankkaa ja kipeetä. Voit aatella, että jos sun talo, jossa oot asunut pitkään ja mihin oot tottunut, mutta ei olis enää käyttökelpoinen, osittain hajotettaisiin, niin ei se ehkä niin mukavalta tuntuisi. Mutta siinä olisi samalla se puoli, että olisit luultavasti (ainaki mä oon) innoissas siitä uudesta, mitä sinne tultaisiin rakentamaan. Jos oot koskaan kattonut ohjelmaa nimeltä "Hurja remontti" (jos et tiä, niin googleta :D) nii siinähän tehään samaa - puretaan vanha talo pois ja uusi tilalle (siinä tosin puretaan koko talo, mutta anyway..). Se vanha talo on siinä ohjelmassa asukkaille ennemmin ahdistus kuin ilo ja usein rajoittaa heidän elämää. Uusi taas tuo valtavasti iloa, vapautta jne.
Koska mun sisällä oli, niin valtavasti kysymyksiä ja prosesseja, niin välillä tykkäsin todella hautautua omaan kolooni ja miettiä, mitä tapahtuu. Remontti nosti esiin ahdistusta, surua, kipua jne. mutta myös paljon iloa, vapautta ja toivoa. Joulun saapuessa aloin olla aika poikki kaikesta käsittelystä ja pohdinnasta. Niinpä, kun lähdin viettämään joulua sukulaisille, niin päätin etten mieti mitään. :D En yhtään mitään. Päätin vaan ottaa rennosti ja nauttia lomasta. Siinä lomaillessani muutamia viikkoja huomasin, kuinka sen tarpeessa olin ja tuntui, että remontti mun talossa oli tauolla. Lekat, ruuvimeisselit, vasarat ym. oli lattialla odottamassa jatkoa. Talo hiljeni remontin äänistä ja pöly laskeutui lattialle.
Arkeen paluu tapahtui tammikuun alkupuolella erittäin rennoissa tunnelmissa. Olin virvottuneempi kuin pitkään aikaan ja mulla oli vihdoin rauha mun sydämessä/talossa siitä, että kaikki hoituu. Tällä hetkellä musta tuntuu, ett remontti jatkuu kyllä, mutta ehkä hieman rauhallisemmin kuin syksyllä :D Kaiken keskellä oon kiitollinen siitä, että mun ei tarvii olla yksin tän remontin keskellä, vaan mulla on rakastava, täydellinen remontinjohtaja, joka tietää kyllä, mitä tekee. Ja haluun luottaa siihen, että Hän, taivaan Isä hoitaa kyllä. :)
Jos mietin, että mitä talossa tapahtuu just nyt, niin mulla on ollut vähän sellanen olo kuin olisin kaupassa valitsemassa uusia materiaaleja. Yritän löytää sen, mikä todella on mua, mistä tykkään eniten. Koitan kattoa kaikkien asioiden läpi sinne jonnekin alkujuurille, jonnekin lapsuuteen ja sen aitouteen. Tää on kuin tutkimusmatka! :)
Matka jatkuu. Elämä jatkuu. Tutkimusmatka jatkuu. En tiedä, mitä tää tuo vielä tullessaan ja tällä hetkellä elän päivä kerrallaan enkä osaa suunnitella elämääni kovinkaan pitkälle. Se tuntuu jollain tavalla pelottavalta, että en tiä, mitä tulee, mutta samalla tiiän, että oon hyvissä käsissä ja asioilla on tapana järjestyä. On vaan uskallettava ottaa askeleita lähemmäs omaa minuuttaan ja omia unelmiaan, koska mä ainakin katuisin varmaan vanhana, jos en niin tekisi. Uskon, että se tuo vapautta, kun uskallat olla oma itsesi ja raivata kaikki esteet sen tieltä. :)
Koska mulle musiikki on tärkeetä, inspiroivaa ja rohkasevaa, niin laitan tähän loppuun pari biisiä, joiden sanat on rohkassu mua. Jos biisissä on sanat (tykkään kuunnella instrumentaaliakin paljon) niin mulle ne melkeinpä merkkaa enemmän kuin itse se melodia. (ja aiheesta voisin varmaa joskus postaa kokonaisen oman jutun.. :p) Joten nyt kuunnelkaa sanoja ja antakaa niiden puhua jotain. Jokaiselle ne puhuu eri juttuja ja jokainen voi samaistua niihin eri tavalla, mutta jos kuuntelet, niin kuuntele sanoja. :D Ja anna niiden puhua siis just sulle, älä yritä kelata, mitä ajatuksii niistä heräis mulle tai jollekin muulle, vaan anna niiden puhua sun elämälle rohkasuu, toivoo ja valoa. Here we go! :)
Suvi Teräsniska - Tyttö
Pete Parkkonen - Mun

Elä hetkessä ja nauti elämästä?

Oon tässä joululomalla uinut ajatusten syvissä vesissä ja miettinyt elämää. Lomalla on aikaa miettiä ja jopa pysähtyä pohtimaan. Viime päivinä on tuntunut taas, että ajatukset ei vaan mee ja tuu, vaan oon jääny oikeesti pohtimaan juttuja. Tässä muutamina päivinä oon erityisesti miettiny elämän lahjaa ja elämän erityisyyttä. Sitä, kuinka meiän tulis nauttii ja kiittää meiän elämästä joka päivä. Ootko miettinyt koskaan, kuinka erityistä on, että juuri sä sait elämän lahjan? Oot ehkä miettinyt (tai ainaki mä oon), mikä sun elämän tarkotus on tai mitä sä täällä teet, mutta ootko koskaan miettinyt, kuinka hienoa on, että juuri sä sait elämän. Ootko ollu kiitollinen siitä, että saat elää ja nauttia kaikesta elämän hienoudesta? Ja nyt varmaa mietit, että "ei tää elämä oo niin hienoo tai ainakaa aina". Joo ei ookaan, aina. Mut väitän, ett elämässä on hienojakin puolia tai ainakin, jos uskallat katsoa sitä hyvää, mitä sun elämässä on. Meetkö aina, niin kiireellä joka paikkaan ettet ehdi ees miettimään ja katsomaan sitä hyvää, mitä elämä sulle haluu antaa.. Mä myönnän, että arkena oon usein liian hätähousu ja suoritan vaan kaikkia askareita, niin vauhdilla, että en välttämättä nää elämän hienoutta. Mutta nyt, ihan viime päivinä oon pysähtynyt ja nähnyt. Oon kiitollinen siitä, että juuri mä oon saanut elämän lahjan. Oon kiitollinen, että saan elää.

Se, miten mä päädyin tätä asiaa miettimään, niin oli yksinkertaisesti vain pieni, äänetön turhauma ajatuksissani. Perjantaina olin hyvän ystäväni kanssa shoppailemassa ja olin jo kaupoilla purkanut turhaumaani, mitä koin elämässäni liittyen yhteen asiaan, mutta tosi asiassa koin turhaumaa oikeastaan koko mun elämästä. Tai en kaikesta, mutta se oli sen hetkinen päällimmäinen tunne. Tiättekö sellanen "kaikki on turhaa ja merkityksetöntä" - fiilis. Tuntu, ett kaikki, mitä mä mun elämässä teen tai yritän tehdä, niin on vaa jotain epämäärästä sohellusta. Tuntu, ett kaikki, mitä haluisin saavuttaa, ei tuu koskaan saavutetuks. Oli sellanen jumiutunut olotila.
No, lähdimme ajelemaan kotia kohti ja siinä automatkalla sanoin vaan yksinkertasesti pääni sisällä näin: "Mä en tajua, mitä multa halutaan! Mä en tajua, mitä mun pitää tehdä!" Mulla oli ollu pitkään sellanen olo, että multa odotetaan jotain, mutta en tiä, mitä se on enkä osaa toimia sen mukaan. Ja siinä hetkessä tuli oivallus: entä jos sä olisit vaan? Entä jos sä kerrankin, vaan relaisit ja nauttisit siitä elämän lahjasta, joka sulle on annettu? Tuli sellanen olo, että mulla on lupa nauttia. Mulla on lupa, vaan olla. Mun on aika katsoa, mitä mun ympärillä on.

Sanotaan, että elä hetkessä. Oon miettinyt tätä sanontaa. Nykypäivänä meitä vaaditaan olemaan tehokkaita ja yrittää enemmän ja enemmän. Mä ainakin koen, että nyky yhteiskunnan paine tehokkuuteen on valtava. Kuitenkin sanotaan. että elä hetkessä, nauti elämästä. Nää kaks on kuitenkin aika ristiriitaisia, koska eläminen hetkessä, mun mielestä, vaatii tietynlaista pysähtymistä. (vaikka toisaalta hetkessä elämisellä voi mun mielestä myös saavuttaa tuloksia) Samalla oon miettinyt, että mitä me saavutetaan ainaisella tehokkuudella? Tuloksia. Ainiin, tuloksia.. joo niitähän tässä elämässä haluankin.. Ja totta joo haluan, tietyissä asioissa, mutta tarkottaako se sitä, että ohitan kaikki hetket ja keskityn vaan tehokkuuteen ja tuloksiin..? Hetkiä on koko ajan, joka sekunti. Jos en koskaan elä hetkessä enkä nauti niistä hetkistä, niin ohitanko ne kaikki. Noin, niitä meni siinä jo monta.. Hetkessä elämisessä on mulle ainakin kyse siitä, että pysähdyn, kiitän mun elämästä ja katson, mitä se on antanut sekä nautin siitä. No joo, ei siitä se enempää :p

Oon lukenut sellasta kirjaa kuin "En olekaan yksin. Totuus perfektionismista ja riittämättömyyden tunteesta", mikä on Brené Brownin kirjoittama. Brené toimii sosiaalityön tutkimuksen professorina Houstonin yliopistossa Teksasissa ja on tutkinut häpeää, empatiaa ja haavoittuvuutta. Teoksessa puhutaan näistä aiheista ja tutkimuksien tuloksista. Oon nyt lukenut noin kolmasosan kirjasta ja tehnyt jo paljon oivalluksia. Oon oppinut jälleen ymmärtämään itteeni paremmin. En nyt ala käydä siitä sen enempää selvitystä (ehkä siitä joskus lisää..), mutta sanonpa vaan, että se auttanut myös mua huomaamaan, että mun todella tulee koittaa relata. Välillä yritän todella kovasti (vaikka en tiä miltä se ulospäin näyttää..:D) ja välillä jopa ihan liikaa. Oon oppinut olemaan lapsesta asti aika suorituskeskeinen ihminen ja pyrkimään hyvään ellei täydelliseen aina ja joka asiassa. Mussa on siis pientä perfektionistin vikaa (niinku varmasti monessa suomalaisessa ja varsinkin naisissa..). Hyvään on tottakai oletettavaa pyrkiä ja se on hyvä piirre, koska mitä siitä tulis, jos ei koskaan yritettäis pyrkiä parhaaseen mahdolliseen missään asiassa, mutta kun se lähtee käsistä, niin se lähtee käsistä ja siitä voi tulla stressiä ja ongelmia. Mulla siitä tulee stressiä ja eniten aiheutan ite itelleni paineita. Useinhan me ite ollaan ittellemme kaikkein vaativimpia ja vaaditaan ite iteltämme usein liikaa ja jopa kaikkea, millä ei tosiasiassa välttämättä oo ees väliä. Kuvitellaan, että joku toinen näkee meiät kriittisesti, vaikka itseasiassa nähää itse itsemme kriittisemmin kuin kukaan muu.
Ajauduin ehkä vähän sivuraiteille, mutta pointti kuitenkin oli, että nauti sun elämästä ja rentoudu välillä! Pysähdy katsomaan, mitä kaikkea kaunista ja hyvää sun ympärillä on. Kuinka kaunista (näin talvella) lumi on tai kuinka hyviä ystäviä sun ympärillä on tai kuinka oot selvinnyt kaikista vaikeuksista huolimatta tähän päivään ja tuut selviämään jatkossakin. :) Kiitä sun elämästä! Kiitä siitä, että oot saanu elämän lahjan. Tee asioita, joista sä pidät, joista sä nautit ja saat virtaa. Anna itsellesi lupa levähtää, lupa olla vähemmän tehokas. Sä oot hyvä sellasena kuin sä oot! Nauti hetkestä, sillä ne on kallisarvoisia! :)