Elä hetkessä ja nauti elämästä?

Oon tässä joululomalla uinut ajatusten syvissä vesissä ja miettinyt elämää. Lomalla on aikaa miettiä ja jopa pysähtyä pohtimaan. Viime päivinä on tuntunut taas, että ajatukset ei vaan mee ja tuu, vaan oon jääny oikeesti pohtimaan juttuja. Tässä muutamina päivinä oon erityisesti miettiny elämän lahjaa ja elämän erityisyyttä. Sitä, kuinka meiän tulis nauttii ja kiittää meiän elämästä joka päivä. Ootko miettinyt koskaan, kuinka erityistä on, että juuri sä sait elämän lahjan? Oot ehkä miettinyt (tai ainaki mä oon), mikä sun elämän tarkotus on tai mitä sä täällä teet, mutta ootko koskaan miettinyt, kuinka hienoa on, että juuri sä sait elämän. Ootko ollu kiitollinen siitä, että saat elää ja nauttia kaikesta elämän hienoudesta? Ja nyt varmaa mietit, että "ei tää elämä oo niin hienoo tai ainakaa aina". Joo ei ookaan, aina. Mut väitän, ett elämässä on hienojakin puolia tai ainakin, jos uskallat katsoa sitä hyvää, mitä sun elämässä on. Meetkö aina, niin kiireellä joka paikkaan ettet ehdi ees miettimään ja katsomaan sitä hyvää, mitä elämä sulle haluu antaa.. Mä myönnän, että arkena oon usein liian hätähousu ja suoritan vaan kaikkia askareita, niin vauhdilla, että en välttämättä nää elämän hienoutta. Mutta nyt, ihan viime päivinä oon pysähtynyt ja nähnyt. Oon kiitollinen siitä, että juuri mä oon saanut elämän lahjan. Oon kiitollinen, että saan elää.

Se, miten mä päädyin tätä asiaa miettimään, niin oli yksinkertaisesti vain pieni, äänetön turhauma ajatuksissani. Perjantaina olin hyvän ystäväni kanssa shoppailemassa ja olin jo kaupoilla purkanut turhaumaani, mitä koin elämässäni liittyen yhteen asiaan, mutta tosi asiassa koin turhaumaa oikeastaan koko mun elämästä. Tai en kaikesta, mutta se oli sen hetkinen päällimmäinen tunne. Tiättekö sellanen "kaikki on turhaa ja merkityksetöntä" - fiilis. Tuntu, ett kaikki, mitä mä mun elämässä teen tai yritän tehdä, niin on vaa jotain epämäärästä sohellusta. Tuntu, ett kaikki, mitä haluisin saavuttaa, ei tuu koskaan saavutetuks. Oli sellanen jumiutunut olotila.
No, lähdimme ajelemaan kotia kohti ja siinä automatkalla sanoin vaan yksinkertasesti pääni sisällä näin: "Mä en tajua, mitä multa halutaan! Mä en tajua, mitä mun pitää tehdä!" Mulla oli ollu pitkään sellanen olo, että multa odotetaan jotain, mutta en tiä, mitä se on enkä osaa toimia sen mukaan. Ja siinä hetkessä tuli oivallus: entä jos sä olisit vaan? Entä jos sä kerrankin, vaan relaisit ja nauttisit siitä elämän lahjasta, joka sulle on annettu? Tuli sellanen olo, että mulla on lupa nauttia. Mulla on lupa, vaan olla. Mun on aika katsoa, mitä mun ympärillä on.

Sanotaan, että elä hetkessä. Oon miettinyt tätä sanontaa. Nykypäivänä meitä vaaditaan olemaan tehokkaita ja yrittää enemmän ja enemmän. Mä ainakin koen, että nyky yhteiskunnan paine tehokkuuteen on valtava. Kuitenkin sanotaan. että elä hetkessä, nauti elämästä. Nää kaks on kuitenkin aika ristiriitaisia, koska eläminen hetkessä, mun mielestä, vaatii tietynlaista pysähtymistä. (vaikka toisaalta hetkessä elämisellä voi mun mielestä myös saavuttaa tuloksia) Samalla oon miettinyt, että mitä me saavutetaan ainaisella tehokkuudella? Tuloksia. Ainiin, tuloksia.. joo niitähän tässä elämässä haluankin.. Ja totta joo haluan, tietyissä asioissa, mutta tarkottaako se sitä, että ohitan kaikki hetket ja keskityn vaan tehokkuuteen ja tuloksiin..? Hetkiä on koko ajan, joka sekunti. Jos en koskaan elä hetkessä enkä nauti niistä hetkistä, niin ohitanko ne kaikki. Noin, niitä meni siinä jo monta.. Hetkessä elämisessä on mulle ainakin kyse siitä, että pysähdyn, kiitän mun elämästä ja katson, mitä se on antanut sekä nautin siitä. No joo, ei siitä se enempää :p

Oon lukenut sellasta kirjaa kuin "En olekaan yksin. Totuus perfektionismista ja riittämättömyyden tunteesta", mikä on Brené Brownin kirjoittama. Brené toimii sosiaalityön tutkimuksen professorina Houstonin yliopistossa Teksasissa ja on tutkinut häpeää, empatiaa ja haavoittuvuutta. Teoksessa puhutaan näistä aiheista ja tutkimuksien tuloksista. Oon nyt lukenut noin kolmasosan kirjasta ja tehnyt jo paljon oivalluksia. Oon oppinut jälleen ymmärtämään itteeni paremmin. En nyt ala käydä siitä sen enempää selvitystä (ehkä siitä joskus lisää..), mutta sanonpa vaan, että se auttanut myös mua huomaamaan, että mun todella tulee koittaa relata. Välillä yritän todella kovasti (vaikka en tiä miltä se ulospäin näyttää..:D) ja välillä jopa ihan liikaa. Oon oppinut olemaan lapsesta asti aika suorituskeskeinen ihminen ja pyrkimään hyvään ellei täydelliseen aina ja joka asiassa. Mussa on siis pientä perfektionistin vikaa (niinku varmasti monessa suomalaisessa ja varsinkin naisissa..). Hyvään on tottakai oletettavaa pyrkiä ja se on hyvä piirre, koska mitä siitä tulis, jos ei koskaan yritettäis pyrkiä parhaaseen mahdolliseen missään asiassa, mutta kun se lähtee käsistä, niin se lähtee käsistä ja siitä voi tulla stressiä ja ongelmia. Mulla siitä tulee stressiä ja eniten aiheutan ite itelleni paineita. Useinhan me ite ollaan ittellemme kaikkein vaativimpia ja vaaditaan ite iteltämme usein liikaa ja jopa kaikkea, millä ei tosiasiassa välttämättä oo ees väliä. Kuvitellaan, että joku toinen näkee meiät kriittisesti, vaikka itseasiassa nähää itse itsemme kriittisemmin kuin kukaan muu.
Ajauduin ehkä vähän sivuraiteille, mutta pointti kuitenkin oli, että nauti sun elämästä ja rentoudu välillä! Pysähdy katsomaan, mitä kaikkea kaunista ja hyvää sun ympärillä on. Kuinka kaunista (näin talvella) lumi on tai kuinka hyviä ystäviä sun ympärillä on tai kuinka oot selvinnyt kaikista vaikeuksista huolimatta tähän päivään ja tuut selviämään jatkossakin. :) Kiitä sun elämästä! Kiitä siitä, että oot saanu elämän lahjan. Tee asioita, joista sä pidät, joista sä nautit ja saat virtaa. Anna itsellesi lupa levähtää, lupa olla vähemmän tehokas. Sä oot hyvä sellasena kuin sä oot! Nauti hetkestä, sillä ne on kallisarvoisia! :)