Pelko: kohtaa vai pakene

Pelko. Oletko koskaan miettinyt, mitä pelko todella on tai miten se saa sinut toimimaan? Usein kuulee sanottavan: "älä toimi pelon mukaan." tai "älä anna pelon hallita." Mitä nämä yksinkertaisuudessaan tarkoittavat? Tuossa jokin aika sitten (tai on siitä jo useita kuukausia...mihin tämä aika katoaa) oli eräs tilanne, joka puhutteli minua pelon yksinkertaisuudesta. Jaan sen nyt teille, jos se avaisi ajatuksia siitä, miten pelko näkyy meidän jokaisen elämässä ja toiminnassa.

Olin eräänä keväisenä päivänä kävelyllä metsässä. Reitti oli tuttu eikä tilanteessa ollut mitään ihmeellistä. Lähestyin yhtä näköalapaikkaa, jossa on penkki. Näin jo kauempaa, että siellä istui joku mies ja sillä oli kaksi koiraa. Tykkään eläimistä ja niinpä niiden näkeminen ei yleensä jännitä mua. Huomasin, että vain toinen koira oli kiinni ja mies räpläsi puhelintaan erittäin keskittyneesti. Kun tulin lähemmäs, niin toisen koiran kiinnostus heräsi. Kävelin polkua pitkin ohittaen näköalapaikan muutaman metrin päästä penkillä istuvan miehen takaa. Kohdalle tullessani koira alkoi haukkua ja juoksi vimmatusti minua kohti. Niinkuin sanoin, en yleensä pelkää koiria tai muita eläimiä, mutta koska oli kyse vieraasta koirasta, joka juoksi epäluuloisen oloisena, haukkuen itseäni kohti, luonnollinen pelkoreaktio käynnistyi välittömästi. Kuitenkin eläinten kanssa toimiminen on tuttua, joten vaistomaisesti pysähdyin paikalleni kuin patsas. Annoin koiralle mahdollisuuden nuuskia. En ottanut minkäänlaista kontaktia koiraan, joka tuli ihan kiinni ja nuuski minua kiinnostuneena. Kun tunsin, että koira irrotti nuuskivan kuononsa itsestäni, jatkoin matkaani enkä vilkaissutkaan koiraan. Kaikki hyvin. Tilanteessa oli kuitenkin omituista se, että penkillä istuva mies, joka selvästi koirat omisti, ei irrottanut koko aikana katsettaan puhelimesta, sanonut mitään tai yleensäkään reagoinut tilanteessa millään lailla. Itse olisin samassa tilanteessa miehen asemassa toiminut eri tavalla, mutta jokainen tyylillään...

Kuvaamani tilanne oli siis hämmentävä, mutta heti sen jälkeen ymmärsin, että se kertoo jotakin oleellista pelosta. Kun huomaamme jonkin asian tai tilanteen nostattavan meissä pelkoa, niin meillä on kaksi vaihtoehtoa toimia: taistele tai pakene. Tai niinkuin sen omin sanoin sanoisin: kohtaa tai pakene. Kohdatessani tuon tilanteen vieraan koiran kanssa minullakin oli nämä kaksi vaihtoehtoa toimia. Jotenkin vaistomaisesti huomasin valitsevani kohtaamisen. Jos olisin kyseisessä tilanteessa paennut eli juossut koiraa karkuun, niin luultavasti olisin vain pahentanut tilannetta. Mahdollisesti koira olisi lähtenyt juoksemaan perääni, koska pakenemiseni olisi herättänyt sen kiinnostuksen entisestään ja se olisi epäillyt, että on syytä juosta perään. Vaikka olisihan tilanne toki voinut jotenkin muutenkin mennä... Kuitenkin, koska pysähdyin ja ns. "kohtasin" pelon kohteen, niin koira huomasi etten ole vaarallinen tai edes epäilyttävä ja sain mennä.

Miten tämä sitten liittyy meidän jokaisen arkeen? Jokainen meistä kohtaa monta kertaa arjessaan pelottavia tilanteita ja asioita. Joku pelkää ihmisjoukkoja tai sosiaalisia tilanteita..hämähäkkejä...tietyn ihmisen kohtaamista...elämänmuutoksia...lääkäriin menoa...sairastumista jne. Kuka mitäkin. Kuitenkin kaikissa niissä tilanteissa on aina kaksi vaihtoehtoa: kohtaa tai pakene. Jos jatkuvasti pakenemme pelkomme kohteita, niin elämämme tulee rajatummaksi. Jos esimerkiksi ihminen pelkää sosiaalisia tilanteita, niin jatkuvasti niitä tilanteita pakenemalla ja välttämällä, hän ei voi kohta mennä enää ovesta ulos, jolloin kaikkien asioiden hoitaminen ym. muodostuu erittäin vaikeaksi. Pelko on jokaisen luonnollinen reaktio, tunne, jonka tehtävänä on myös suojella meitä. Joskus se kuitenkin paisuu liian suureksi, rajoittavaksi tekijäksi. Pelon kohteen kohtaaminen ei ole helppoa. Se voi aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä, hikoilua, huonovointisuutta, käsien tärinää jne. Voimme kuitenkin hallita pelkoa ja ahdistusta, sillä pelon ei kuulu hallita meitä. Kuvaamassani tilanteessa en ollut lainkaan varma, etteikö koira voisi tarttua hampailla lahkeeseeni tai kaataa minut kumoon. En tuntenut koiraa tai tiennyt, mitä tilanteessa tulee tapahtumaan, mutta pelon kohtaaminen oli loppujen lopuksi järkevä vaihtoehto.

Koira- esimerkkini on nyt tietysti hyvin pientä johonkin suurempiin pelkoihin verrattuna. Väitän kuitenkin, että pelon kohtaaminen on usein järkevämpi vaihtoehto kuin pakeneminen. (Ja nyt puhun arkipäiväisistä tilanteista, en jostain leffojen takaa-ajoista..) Siitä, miten pelottavissa tilanteissa ahdistustaan voi hallita ja rauhoitella itseään voisin kirjoittaa taas oman tekstin, joten en ala sitä tässä avaamaan kunnolla. Sen sanon kuitenkin, että aina ahdistavissa tilanteissa pyri kääntämään ajatuksesi pois ahdistuksen kohteesta. Usein kohtaamalla pelkomme, voimme huomata pelon myöskin laantuvan. Pelon olemassaolo on hyvä tunnistaa ja myöntää itselleen. Kohtaamalla pelon, se muuttuu pienemmäksi eikä hallitse elämäämme enää samalla tavalla. Muista aina, että pelko on luonnollinenja inhimillinen tunne! Jokainen meistä kokee joskus pelkoa. Sen ei kuitenkaan kuulu olla elämäämme rajoittava asia. Pelon kanssa voidaan työskennellä ja opetella elämään, niinkuin sanotaan, pelosta huolimatta.

Hyvää, pelottomampaa viikonloppua kaikille! :)

Tee minusta todellinen minä

Heippa!


Ensinnäkin - no eihän se 'joka viikko kirjoitan' lähtenyt sitten sujumaan, mutta jos nyt edes kerran kuussa yrittäisin kirjoittaa. :D Mutta ei siitä sen enempää, koska haluan heti päästä jakamaan, mitä tuossa äsken tuli mieleen katsellessa yhtä videota. Joten laita alla oleva video pyörimään ja katsele sitä ajatuksen kanssa. Lisäksi laitoin tuohon kyseisen biisin sanat alle, joten voit ne lukea myös, mutta katso video ensin! :)

"Keep Making Me"

Make me broken
So I can be healed
'Cause I'm so calloused
And now I can't feel
I want to run to You
With heart wide open
Make me broken

Make me empty
So I can be filled
'Cause I'm still holding
Onto my will
And I'm completed
When you are with me
Make me empty

[Chorus:]
'Til You are my one desire
'Til You are my one true love
'Til You are my breath, my everything
Lord, please keep making me

Make me lonely
So I can be Yours
'Til I want no one
More than You, Lord
'Cause in the darkness
I know You will hold me
Make me lonely

[Chorus]

'Til You are my one desire
'Til You are my one true love
'Til You are my breath, my everything
Lord, please keep making,
I know You'll keep making
Lord, please keep making me

En tiedä, mitä kyseinen musiikkivideo sinussa herättää, mutta itseäni se puhutteli jälleen kerran siitä, kuinka arvokas jokainen meistä on! Usein kuitenkin pyrimme etsimään arvoamme tekemisistämme tai ympäriltä olevilta ihmisiltä (niinkuin videossakin tapahtui), mitkä eivät kuitenkaan määritä arvoamme. Arvo on meissä alusta asti, koska meidät on luotu arvokkaiksi. Jumala on luonut meistä jokaisesta Hänen aarteensa, eikä sitä arvoa kukaan tai mikään voi ottaa meiltä pois! 

Joskus saatamme yrittää "luoda" tai "kehittää" itsellemme jonkinlaista uutta luonnetta tai persoonallisuutta, jotta miellyttäisimme ihmisiä. Yritämme vetää jotakin roolia tai olla jotakin, mitä emme todellisuudessa ole. Yritämme "värittää" itseämme, niinkuin katsomassanne videossakin kävi. Kuitenkin vain Jumala voi kertoa meille, keitä me todella olemme. Hän on meidän Luojamme, joten miten kukaan voisi kertoa meille paremmin sitä, keneksi meidät on luotu. Videon lopussa tämä piirroshahmo kääntyy Jumalan puoleen ja saa rauhan itsensä kanssa, koska nyt hän tietää, kuka hän on. Jumala laittaa merkkinsä meihin.

Ehkä luet tätä ja ajattelet, että "pöh! Minua ei mikään jumala ole luonut!". Mutta kumpi tuntuu paremmalta: 1. olet pölähtänyt tänne jostakin sattumalta vai 2. sinut on luotu tarkoituksella..? Itse kallistun ehdottomasti vaihtoehtoon numero 2 ja uskon siihen, mitä Raamattu puhuu. Uskon, että jokaisella meistä on tarkoitus, koska Jumala on luonut meidät ja asettanut meidät tänne. Et syntynyt turhaan tai ilman tarkoitusta (Ps.139). Voit etsiä tarkoitusta työstä, opiskelusta tms. mutta loppujen lopuksi saatat huomata, että sisälläsi ammottaa tyhjä aukko. Sen tyhjän aukon voi vain Jumala täyttää. Meidät on luotu Jumalan yhteyteen, joten meihin on ikäänkuin sisäänrakennettu kaipaus Jumalan puoleen. 

Kyseisessä laulussa lauletaan, että: "tee minut rikkinäiseksi, jotta voin tulla ehjäksi" ja "tee minut tyhjäksi, jotta voin täyttyä" jne. Tuntuuko tämä ristiriitaiselta? Ehkä, mutta ainakin jos itse ajattelen elämääni, niin juuri näin on käynyt moneen kertaan. On ollut kokemuksia ja asioita, jotka ovat hajottaneet minut pirstaleiksi, mutta niiden jälkeen olen saanut kokea, kuinka Jumala on eheyttänyt minua. Olen kokenut monesti tyhjyyden tunnetta, mutta myös sitä, kuinka Jumala on niissä hetkissä täyttänyt Hänen rakkaudellaan ja hyvyydellään. Olen kokenut myös itseni yksinäiseksi, monesti (mistä laulussa myös lauletaan), mutta jokainen niistä hetkistä on loppujen lopuksi vetänyt minua lähemmäs Jumalaa. Kun luemme Raamattua, niin voimme nähdä, kuinka läpi aikojen Jumala on auttanut, kun ihmiset ovat Häneen turvanneet. Jumala on sanassaan luvannut olla aina kanssamme, josta mm. 5.Moos.31:6-8 puhuu.

Filippiläiskirjeen 1.luku jae 6 puhuu siitä, kuinka Jumala vie alkamansa työn päätökseen. Jumala ei ole se, joka aloittaa jotain ja sitten lopettaa kesken. Ei. Hän on se, joka vie kaiken päätökseen. Jos siis uskomme Jeesukseen ja suostumme Herran tahtoon, niin Hän aloittaa meissä hyvän työnsä. Hän tekee meistä meidät. Hän johdattaa ja auttaa, tukee ja varjelee, rakastaa ja siunaa. Meidän tehtävänä on uskoa Jeesukseen, vastaanottaa Hänen armonsa ja luottaa Häneen. Loren Cunninghamin kirjassa 'Oletko se todella Sinä, Jumala?' Loren kertoo eräästä ystävästään (sivu 166), jolle Jumala puhui näin: "Kristittynä eläminen on vaikeaa. Vaikeampaa on vain elämä, josta usko puuttuu. Minun seuraamiseni maksaa paljon vähemmän kuin elämä ilman minua." Tämä ajatus mielestäni tuli esiin myös Sidewalk Prophetsien musiikkivideosta. 

Näihin ajatuksiin lopettelen toivottaen kaikille oikein hyvää ja siunattua aprillipäivää! :) Jumala rakastaa sinua (Joh.3:16)!

p.s. tästä postauksesta yksikään sana tai kirjain ei ole aprillipilaa. :p

Takaisin blogin pariin

Mihin nämä päivät tai ennemmin kuukaudet häviää? Taas on tullut aikaa vierähtäneeksi viime kirjoituksesta...turhan pitkä aika. :D Blogin kirjoittaminen ei ole unohtunut, mutta olen kokenut taas jonkin asteisen kriisin kirjoittamisen kanssa. Kirjoittelin tuossa yksi päivä ylös kaikkia ajatuksia ja annoin ajatusten vaan virrata ulos päästäni. Samalla ymmärsin, miksi en ole pystynyt kirjoittamaan... Pelko on painanut mieltäni. Pelko siitä, mitä ihmiset ajattelevat kaikista höpinöistäni, miten ihmiset reagoi tai kiinnostaako edes ketään lukea.. Tajusin, että olen yrittänyt etsiä ihmisten hyväksyntää. Kun tätä pohdin, niin ymmärsin syvemmin sen, että ensinnäkin moni muu ajattelee varmasti samoin omissa elämän ympyröissään. Toisekseen ihmisten miellyttämishalu ei elämässäni heijastu vain blogin kirjoittamiseen, vaan myös moniin muihin asioihin tai oikeastaan se on asenne, joka vaikuttaa lähes kaikkeen toimintaani. Kuitenkin olin heti varma siitä, että en halua olla riippuvainen ihmisten hyväksynnästä. Jokainen meistä on erilainen ja ainutlaatuinen sellaisena kuin on. Jokaisella meistä on jotakin annettavaa ja jos pyrimme vain sukeltamaan massaan, niin eihän se kallisarvoinen yksilöllisyys pääse näkyviin! Tätä pohtiessani päätin, että haluan jatkaa blogini kirjoittamista ja sitoutua siihen jatkossa tiiviimmin, jotta voisin saada kirjoittamiseen säännöllisyyttä. Joten, jos luet tätä ja innostut lukemaan jatkossa lisää, niin lupaan jatkossa kirjoittaa kerran viikossa edes pari sanaa. :D
Olen aiemminkin kirjoittanut toisiin vertailusta itsensä kunnioittamisen yhteydessä ja todennut, kuinka raadollista voi olla, jos jatkuvasti vertailemme itseämme toisiin. Riippuvaisuus ihmisten hyväksynnästä ja voimakas ihmisten miellyttämishalu liittyvät myös vertailuun. Aina on joku, joka tekee asioita itseäsi paremmin ja aina on joku, jossa näät piirteitä, joita itselläsikin haluaisit olevan. Vertailu muihin ajaa meidät kierteeseen, jossa koemme jatkuvasti huonommuuden tunteita ja häpeää. Vertailuun langeamisen tunnistaminen ei välttämättä aina ole helppoa, mutta lupaan, että tunnistaminen on jo yksi osa tästä vapautumista. Kun tunnistaa itsessä jonkin tavan/asenteen/toiminnan, mikä tuottaa vain ahdistusta, niin kaikki lähtee ajatusten ja asenteen muutoksesta. Olen viime aikoina lukenut Joyce Meyerin kirjoja ja hänellä on tapana sanoa, että toimintaa tai tekoja ei voida muuttaa ennen kuin ajattelutapa tai asenne muuttuu. Kaikki lähtee siis mielenmuutoksesta. Vertailuun liittyen siis muista tämä: Aina on joku, joka tekee sen sinua paremmin, joten mitä vertailu auttaa? Vertailu ei tee sinusta tai minusta parempaa, vaan se, että pyrimme etsimään todellisen itsemme! Ole todellinen SINÄ. Tule esiin omana itsenäsi ja anna maailmalle se, mitä sinä voit lahjoillasi ja taidoillasi antaa.
Niinkuin jo alussa totesin, niin itselleni kirjoittamisen esteenä on ollut pelko. Pelko tekee meidät helposti riippuvaiseksi ihmisten hyväksynnästä tai hyväksymättömyydestä. Tämä kertoo itsevarmuuden puutteesta. Jos kuitenkin osaa hyväksyä itsensä, niin pystyy jakamaan hyväksyntää myös ympärilleen. Ihmiset eivät voi täyttää tarpeitamme. Emme voi etsiä elämän perustavanlaatuista turvaa ihmisistä, koska olemme kaikki vajavaisia. Jos perustan hyväksynnän tarpeeni etsimisen ihmisten mielipiteisiin, niin en tule koskaan löytämään rauhaa. Lohdukseni, tai lohduksemme, on kuitenkin yksi, joka hyväksyy, rakastaa ja voi täyttää kaikki tarpeemme. En ole ansainnut Häntä, ei kukaan meistä ole. Hänen rakkautensa on ehdotonta. Meidän ei tarvitse pyytää Häntä rakastamaan meitä, sillä Hän rakastaa jo! Hän ei tarvitse syytä rakastaa meitä, sillä Hän haluaa rakastaa meitä ja sitä päätöstä ei kukaan tai mikään voi kumota. Hänen loputtoman rakkauden upein osoitus tapahtui vajaa 2000 vuotta sitten. Tunnetko sinä sen tarinan?

Taidankin jättää teidät pohtimaan näitä mietteitä ja jatkan varmaan saman aiheen ympärillä vielä ainakin ensi kerralla! Hyvää viikonloppua kaikille :)

Itsensä kunnioittaminen - osa 2

Viime kerralla kirjoitin itsensä kunnioittamisesta osan 1, jossa kerroin siitä, miksi itsensä kunnioittaminen on tärkeää. Lupasin, että aiheesta tulee ainakin kaksi osaa ja tässä on nyt siis osa 2. Tällä kertaa paneudun enemmän siihen puoleen, miten itsensä kunnioitusta, arvostusta ja rakastamista voidaan kehittää sekä, miten armottomuus itseään kohtaan voi esimerkiksi näkyä.

MITEN rakastaa itseään?

1. Lopeta vertailu!

Jokainen meistä on varmasti joskus verrannut itseään muihin. Minä ainakin. Aina emme välttämättä edes huomaa sitä helposti, vaikka sitä tulisi tehtyä monta kertaa päivässä. Aina vertailu ei tapahdu ääneen, vaan se voi olla sisäinen ajatus, joka pyrkii mieleemme vaikuttamaan. Jokainen tietää ajatuksen, joka pyrkii tunkeutumaan ajatuksiin, esimerkiksi: "onpa toi kaunis/komea tyyppi. Mä näytän ihan kauheelta" tai "toi on niin lahjakas kaikessa, mä en osaa mitään.." Katsotaanpa seuraavaa Raamatunkohtaa:

Joh. 21:20-22: ”Pietari kääntyi ja näki, että heitä seurasi se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti ja joka oli aterialla nojannut Jeesuksen rintaa vasten ja kysynyt: ”Herra, kuka on sinun kavaltajasi?” Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: ”Herra, entä hän?” Jeesus vastasi: ”Vaikka minä tahtoisin hänen jäävän tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinulle kuuluu? Seuraa sinä minua!””

Pietarikin tavallaan vertaili. Hän mietti muiden osaa, vaikka se ei ollut hänen asiansa. Jumala haluaa, että me keskitytään ensisijaisesti meidän ja Hänen väliseen suhteeseen! Eikä vertailla muihin meidän jumalasuhdetta tai mitään muutakaan. Jokainen meistä on erilainen, mutta samalla hyvä juuri sellaisena kuin on! Jumala rakastaa meitä jokaista samalla, valtavalla rakkaudella! Me ollaan samalla viivalla Jumalan silmien edessä – yhtä tärkeitä!
Valhe on vihollisen ase ja vertaillessa uskomme valheen, siitä ettemme ole yhtä hyviä kuin muut. Jumala ei kuitenkaan ole luonut meistä huonompia kuin muut, vaan kaikki ovat yhtä hyviä ja arvokkaita luomuksia. Jumala on totuus ja vahvempi kuin vihollinen, joten uskotaan ja luotetaan Jumalaan, joka kertoo meistä totuuden! Kun mielessäsi pyörii valhe, ettet ole yhtä hyvä tms. kuin muut, niin älä ota sitä vastaan, vaan korvaa se totuudella! Luovuta se rukouksessa Jumalalle ja pyydä Häntä tuomaan totuutta sinulle.
Puhu itsellesi myös totuutta, mitä Raamattu kertoo. Raamattu on täynnä Jumalalta meille annettuja lupauksia, jotka saamme omistaa, kuten se, että Hän rakastaa meitä ja on luonut meistä arvokkaita, hyviä, kauniita/komeita, vahvoja, lahjakkaita jne. Ota ne lupaukset omiksesi ja elä niiden mukaan! Etsitään siis sitä, mitä Jumala meistä sanoo - meidän todellista itseämme ja otetaan se omaksemme. Hyväksytään itsemme sellaisena kuin olemme.

2. Päästä irti perfektionismista!

Mitä perfektionismi on?

Brene Brown määrittelee perfektionismin seuraavasti kirjassaan "Uskalla haavoittua":

• Perfektionismi on itsetuhoinen ja riippuvuutta aiheuttava uskomusjärjestelmä, jossa perusajatuksena on: ”jos näytän täydelliseltä ja teen kaiken täydellisesti, voin välttää tai minimoida häpeän, arvostelun ja syyllisyyden aiheuttamat kipeät tunteet.”
• Perfektionismi on tuhoisaa, koska täydellisyyttä ei ole olemassa, joka puolestaan tekee täydellisyyden tavoittelusta saavuttamattoman tavoitteen!
• Perfektionismissa on kyse siitä, miten haluamme muiden näkevän itsemme, mutta toisten havaintoja emme pysty hallitsemaan, vaikka käyttäisimme, miten paljon tahansa aikaamme ja energiaamme siihen. Tämä tekee perfektionismista raastavaa.
• Perfektionismi on koukuttavaa, koska luulemme aina, että syy on meissä itsessämme, kun koemme häpeää, arvostelua ja syyllisyyttä. Perfektionisti ei siis kyseenalaista täydellisyyteen pyrkivän ajattelumallin virheellistä logiikkaa, vaan henkilö syyttää itseään.
• Perfektionismi ajaa meidät tuntemaan häpeää, arvostelua ja syyllisyyttä, mikä taas saa aikaan enemmän häpeää ja itsesyytöksiä.

Perfektionismi on siis kuin lumivyöry, joka kasaa koko ajan lisää häpeää ja itsesyytöstä. Perfektionismi ei välttämättä näy kaikissa elämän osa-alueissa, vaan voi näkyä vain joissain, mutta niissä erityisen tiukasti. Tai et edes välttämättä tunnista, kuinka paljon itseltäsi vaadit. Itse olen huomannut, että joissain asioissa olen erityisen tarkka ja pyrin ehdottomaan täydellisyyteen vaatien itseltäni liikaa. Olen kuitenkin tunnistanut asian ja sen myötä oppinut jo vähän pois perfektionismista. Perfektionismi ei kuitenkaan itselläni näy kaikissa elämäntilanteissa tai asioissa, mutta tunnistaessani tämän huomasin, että niissä asioissa, joissa se tulee ilmi, niin on varaa höllätä oman hyvinvointini tähden. 

Miten siis päästä eroon perfektionismista eli täydellisyysajattelusta?

Ehdottomaan täydellisyyteen pyrkivästä ajattelusta pois pääseminen tai sen vähentäminen on vähittäinen prosessi, joka ei tapahdu yhtäkkiä. Kuitenkin ensisijaisesti apuna on Jumala ja itsensä rakastaminen! Täytyy uskaltaa luopua jatkuvasta muiden miellyttämisestä sekä keskittyä itsensä ja Jumalan väliseen suhteeseen. Täytyy oppia olemaan myötätuntoinen ja lempeä itseään kohtaan sekä normalisoida kokemansa tunteet – on monia muitakin perfektionisteja, et ole ainoa!

Yksi mahtava lainaus, joka omaa pikku perfektionistiani ainakin rohkaisi (löytyy Leonard Cohenin laulusta nimeltä "Anthem"): ”There's a crack in everything. That's how the light gets in.” eli ”Kaikessa on särö. Sitä kautta valo pääsee sisään.”  Tämä tuo itselleni ainakin lohtua ja toivoa, sillä jos on säröjä, niin Jumalan valo pääsee niistä erityisesti sisään. Jokainen meistä on rikki jollain tavalla ja tuntee epätäydellisyyttä, mutta juuri se tekee meistä kauniita.

Edellisessä postauksessa kirjoitin, että Jumala on luonut meistä täydellisiä, niin onko se nyt tässä sitten ristiriidassa? Miksi pyrkimys täydellisyyteen olisi ongelma, jos kerran Jumala on jo luonut meistä täydellisiä? Tässä se ongelma usein tuleekin, kun yritämme olla jotain enemmän kuin mitä Jumala on meistä luonut. Emme nää sitä, että olemme jo hyviä sellaisena kuin olemme. Vertailemme muihin ja yritämme olla samanlainen kuin muut, mutta emme osaa arvostaa sitä, keitä olemme, nähdä omia lahjojamme ym. vaan yritämme hukuttautua massaan. MUTTA erilaisuus on kaunista, heikkous on vahvuutta ja me olemme arvokkaita ja rakastettuja, juuri sellaisina kuin olemme.

Perfektionismista luopuessa on hyvä muistaa jakaa asiasta muiden kanssa. Kerro kamppailuistasi ennen kaikkea Jumalalle ja  sen jälkeen ystäville! Perfektionismissa tyypillistä on, että asiasta ollaan erittäin hiljaa. Mutta jos olemme siitä tietoisia ja uskallamme myöntää sen ääneen, niin se menettää voimaansa. Aina, kun tuomme asian, jonka kanssa kamppailemme, valoon, niin se menettää otettaan! Tuo asiat ennen kaikkea Jumalalle. Ja muista, että Jeesus voitti synnin vallan ja oli se täydellinen uhri – näin Häneen uskoessa mekin saadaan olla puhtaita synnistä ja sen vallasta! Me olemme täydellisiä Jumalan silmissä, kun Hän katsoo meitä Jeesuksen läpi.

3. Irti riittämättömyyden valheesta

Niin vertaillessa itseään muihin kuin myös perfektionistisessa ajattelutavassa, taustalla on usein riittämättömyyden tunne. Henkilö, joka kokee itsensä toistuvasti/usein/jatkuvasti riittämättömäksi voi puhua itselleen mm. seuraavalla tavalla eri tilanteissa: "mä en oo yhtä hyvä kuin muut"..."emmä voi koskaan saavuttaa sitä, mitä haluaisin"... "ei mulla oo mitään annettavaa"... "miten mä voisin koskaan onnistua" ... "mä en oo tarpeeks" jne.
Nykypäivänä kulttuuri ympärillämme on tämän suhteen mielestäni painostava. Jatkuvasti kulttuurin viesti on "et ole tarpeeksi, yritä enemmän, ole enemmän, tee enemmän!" "Ei koskaan tarpeeksi" kulttuuri nostattaa ihmisissä vaatimuksien tunnetta, joka lisää häpeää. Häpeän tunnistaminen ja pyrkimys elämään "olen tarpeeksi" -ajatuksen mukaan on haastavaa, mutta mahdollista, uskon niin. Henkilökohtaisesti kuitenkin ajattelen, että tarvitsen tähän suurempaa voimaa ja viisautta kuin itselläni on, Jumalan apua.
Kun Jumala loi sinut, niin Hän oli innoissaan sinusta ja jokainen piirre, jonka Hän sinuun loi oli tarkasti suunniteltu. Sinä et ole vahinko, vaan tarkasti suunniteltu! Sinä olet ihme (Ps.139:14)! Sinun Luojasi iloitsee sinusta, niin mikset sinäkin iloitsisi. Mieti, miksi elät "en riitä" ajattelun mukaan. Onko joku sanonut sinulle ettet riitä? Tai onko suvussasi ihmiset eläneet sen valheen mukaan? Miten ympärilläsi olevat ihmiset elävät - elävätkö he riittämättömyyden mukaan? Yrittävätkö ihmiset ympärilläsi parhaansa - arvostavatko he itseään? Kaiva riittämättömyyden juuri esiin, tutki itseäsi ja elämääsi. Kun tunnistat, mistä ajattelumallisi tulevat, niin sinun on helpompi irtisanoutua siitä ja lähteä elämään totuuden mukaan: SINÄ RIITÄT! Rukoile Jumalalta apua tähän kaikkeen.

4. Anna aikaa itsellesi

Jotta oppisi rakastamaan itseään, niin on tosi tärkeää antaa aikaa itselleen ja yhdessä Jumalan kanssa oppia löytämään todellisen itsensä. Kysy Jumalalta, mitä Hän sinusta ajattelee ja lue Raamatun totuuksia! Muista, että olet tärkeä ja tämä maailma tarvitsee todellista, aitoa sinua! Elämälläsi on merkitys ja tarkoitus! Ennen kaikkea tarkoituksemme on olla yhteydessä Taivaalliseen Isäämme, olla Hänen rakkautensa kohteena, sillä siihen meidät on luotu! 

Puhu hyviä ja rohkaisevia sanoja elämääsi, erityisesti silloin, kun on huono päivä tai vaikea tilanne elämässä. Voit myös pyytää ystävää rukoilemaan puolestasi. Ja muista, että rakkaus ja arvokkuus ovat perusta, josta kasvat! Rakkaus on maa, josta kasvat! Jumala ei hylkää sinua, vaan johtaa sinut voimalliseen elämään, kun vain annat Hänen tehdä sen.

Aiheeseen liittyvää materiaalia:

ks. edellinen postaus: Itsensä kunnioittaminen osa 1

Itsensä kunnioittaminen - osa1

Moikka kaikille!

Viime blogitekstistä onkin taas hieman hurahtanut aikaa..hups :D Välillä tuntuu ettei ole paljonkaan mitään sanottavaa ja joskus taas tuntuu, että tekisi mieli kirjoitella, mutta en tiedä, mistä aloittaa, kun asiaa sydämeltä löytyisi enemmänkin. Tänään on ehkä tuo jälkimmäinen tilanne :p
Niin kuin olette ehkä huomanneet, niin mun blogissa on usein (ainakin rivien väleissä) ollut teemana itsensä rakastaminen, kunnioittaminen ja arvostaminen. Oon kirjoittanut unelmista, kasvusta, itsensä rohkaisusta, myötätunnosta/armollisuudesta itseä kohtaan jne. Tää aihe on siis itsellä ollut jo pitkään lähellä omaa sydäntä. Elämä on yhtä kasvumatkaa, mutta koen, että jotain on jo tullut opittuakin ja sitä, mikä itseäni on rohkaissut, haluan olla osaltani jakamassa muillekin. Oon aatellut, että jos tää jotakuta auttaa, niin tää on sen arvosta. Ja vaikka höpisisin vaan itselleni, niin tää on mulle hyvää prosessointia myös. :)

Tämän kaiken johtopäätöksenä aattelin tehdä tästä aiheesta nyt ihan "virallisesti" ainakin muutaman kirjoituksen. Nää on mun omia havaintoja ja joku muu voi olla eri mieltä, mutta mä jaan nyt sitä, mitä oon sydämelleni saanut. Kaikissa asioissa mun arvot nousee Raamatusta ja kristillisestä näkökulmasta. Voin heti sanoa, että ilman Jumalaa en näitäkään asioita olis varmaan sitäkään vähää ymmärtänyt, mitä nyt oon tajunnut. Tällä kertaa haluun jakaa siitä, että MIKSI itsensä rakastaminen, kunnioittaminen ja arvostaminen on tärkeää. Seuraavassa kirjoituksessa koitan sitten paneutua enemmän siihen, MITEN itsensä arvostus tai epäarvostus voi esimerkiksi näkyä ja miten se heijastuu käytökseemme.

Ensinnäkin haluan sanoa, että itsensä rakastaminen, kunnioittaminen ja arvostaminen on välillä todella vaikeaa ja joillain voi olla taipumusta perfektionismiin, itsekritiikkiin tai itsensä vertailuna muihin ihmisiin. Itse ainakin myönnän sortuvani välillä tähän kaikkeen. Joskus itsensä rakastaminen voidaan myös sekoittaa itsekkyyteen, joka kuitenkin on täysin eri asia! Itsekäs ihminen ei ajattele muuta kuin omaa napaa, kun taas itseään rakastava henkilö huomioi myös muut. Ja loppujen lopuksi itsensä mollaaminen, sortaminen tai itsensä epäarvostus ei ole sitä, mitä Jumala meiltä haluaa!

MIKSI itsensä rakastaminen on sitten tärkeää?

1. Jumala haluaa niin

Jumala on täydellinen, Kaiken Luoja, Jumala on luonut kaiken hyväksi - myös meidät. Lukiessa luomiskertomusta, missä Jumala luo kaiken (myös ihmisen) voimme huomata tämän: 

1.Moos. 1:31: ”Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä oli tehnyt, ja näki, että se oli erittäin hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, kuudes päivä oli mennyt.”

Jumala siis loi myös ihmisen hyväksi! Ja vaikka ihminen langesi syntiin rikkoen näin Jumalaa vastaan ja joutuen karkotetuksi paratiisista, niin silti Jumala rakasti ja rakastaa edelleen meitä! Miten niin? Hän antoi ainoan Poikansa meidän syntiemme tähden, jotta yhteys meidän ja Luojamme välillä saataisiin palautettua: 

Joh.3:16: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

Muutenkin Raamattu on rakkauskirje Isältä meille – kaikkien aikojen takana on loppujen lopuksi Jumalan valtava rakkaus meitä kohtaan ja Hänen rakkaus kulkee kuin punaisena lankana läpi Raamatun. 

Totuus siis on, että ihminen ja hänen tekonsa eivät ole yhtä! Teot eivät määrittele meitä, vaan se, keneksi Jumala meidät loi. Jeesus sovitti kaikki syntimme ja saamme ottaa Hänen armonsa vastaan ja näin saada yhteyden täydelliseen Isään Jumalaan. Vain yksin Jeesuksen armon tähden saamme olla uskossa ja suhteessa Jumalan kanssa. Mitkään meidän teot eivät pelasta meitä:

Ef. 2:8-9: "Armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojenne kautta, ettei kukaan voisi kerskailla."

Jumala katsoo meitä siis Jeesuksen kautta. Jumala on luonut meidät hyviksi, sellaisina kuin olemme, ja niinpä itsensä arvostaminen ja rakastaminen on tärkeää. Kun me rakastetaan itseämme, niin se on kunnioituksen osoitus Jumalaa kohtaan - silloin osoitamme arvostusta Jumalan ihmeellistä luomusta kohtaan. On siis itseasiassa epäkunnioittavaa Jumalaa kohtaan, jos emme arvosta itseämme, hänen luomustaan. Esimerkkinä tästä varmasti lähes kaikille tuttu Disney-hahmo, Pinocchio: puuseppä teki puisen pojan, mutta toivoi omaa, elävää poikaa. Haltiatar herätti puisen Pinocchion yöllä eloon. Kun Pinocchio heräsi eloon, hän liikutti käsiään, puhui ja käveli – iloiten saamastaan elämästä! Ja, myöhemmin myös puuseppä iloitsi valtavasti, kun oli saanut oikean, elävän pojan. Tätä Jumalakin odottaa ja toivoo meiltä - iloitsemista saamastamme elämästä ja kunnioitusta Häntä kohtaan.

2. Jeesuskin kehottaa itsensä rakastamiseen

Mark. 12:30-31: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikella ymmärrykselläsi ja kaikella voimallasi. Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Ei ole näitä suurempaa käskyä.”

Usein tätä Raamatunkohtaa (”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”) lukiessa tuntuu, että me unohdetaan tämä jälkimmäinen osuus: niin kuin itseäsi, mikä kuitenkin on hyvin oleellinen osa. Usein voi tuntua, että on jotenkin helpompaa rakastaa jotakuta muuta kuin itseäsi, mutta fakta kuitenkin on, ettemme voi rakastaa ja arvostaa ketään enempää kuin itseämme. Emme siis voi rakastaa ja kunnioittaa ketään, ellemme ensin osaa rakastaa ja kunnioittaa itseämme!

...Niin kuin itseäsi... jos itsensä rakastaminen on vaikeaa ja jatkuvasti moittii itseään epäonnistumisesta tms. niin miten se heijastuukaan ihmissuhteisiimme? Itse ainakin olen huomannut, että jos en osaa kunnioittaa itseäni sellaisena kuin olen, niin on vaikeaa kunnioittaa muita sellaisena kuin he ovat.  Tästä syystä yritän esimerkiksi piiloutua jonkun roolin tai muurin taakse enkä uskalla olla aito, oma itseni. Voin myös yrittää esimerkiksi kontrolloida muita tekemään, tuntemaan ja/tai olemaan jotain, mitä minä toivoisin heidän olevan, mutta, mitä he eivät oikeasti ole. Tämä puolestaan aiheuttaa ristiriitoja ihmissuhteissamme. Eli: kun osaamme rakastaa ja kunnioittaa ensin itseämme, niin opimme samalla hyväksymään itsemme ja olemaan aitoja, jolloin voimme huomioida myös muut ympärillämme paremmin ja näin rakkaus sekä vapaus heijastuu ihmissuhteisiimme.

3. Koska epäkunnioitus ja armottomuus itseämme kohtaan kiduttaa!

Väitän, että lähes jokainen meistä tietää tunteen, kun on epäonnistunut jossain ja sättii itseään. Siitä EI tule hyvä olo! Väitän näin. Omasta kokemuksesta voin ainakin sanoa, että kun olen mokannut jossain ja parjaan itselleni sitä, kuinka olin niin tyhmä, että voin noinkin mokata tms. niin se ei todellakaan ole millään lailla kohottanut itsetuntoani, päinvastoin! Siitä ei siis ole mitään hyötyä, vaan ainoastaan haittaa. Toki virheistä oppii ja sitä rataa, mutta väitän, että jos aina haukut itseäsi mokattuasi, niin et rohkaistu edes korjaamaan virhettä tai oppimaan tilanteesta mitään, vaan vajoat kuiluun ja pidemmän päälle voit luulla, että olet yhtä kuin nuo epäonnistumiset. Ne alkavat määritellä sinua ja hallitsevat elämääsi. Jos taas päätät, että nyt loppuu ja potkit jatkuvan sättimisen ulos ovesta ja alatkin toimia juuri päinvastoin, niin uskon, että jotain myös muuttuu.
Itselleni seuraava kysymys on ollut havainnollistava esimerkki: miten puhut ystävällesi/ihmiselle jota rakastat ja joka on hermoromahduksen partaalla? Aivan - catch ya! Yrität lohduttaa, eikö niin? Olet rinnalla, kuuntelet, rohkaiset! Mutta mitenkäs sitten käykään, kun mokaamme itse ja pitäisi olla itseä kohtaan samanlainen kuin ystävän kohdalla.. hmm.. hups. Puhumme usein itsellemme tavalla, joka ei kävisi mielessäkään lohduttaessa rakastamaamme ja kunnioittamaamme ihmistä kuilun pohjalla. Joten, entäs jos yritettäisiin seuraavalla kerralla olla itsellemme armollisempia ja puhua kuin sille ystävälle? Sä oot hyvä. Kaikki tekee joskus virheitä, se on täysin inhimillistä. Sä selviät!


Aiheeseen liittyvää ja käyttämääni materiaalia:

- Raamattu
- Brené Brownin kirjat:
     En olekaan yksin - totuus perfektionismista ja riittämättömyyden tunteesta
     Uskalla haavoittua - elä rohkeasti täydellä sydämellä
- Netin ihmeellinen maailma 

Kevät - toivon aikaa

Heippa vaan kaikille!

Näin kevään korvalla itselläni ainakin sisin tuntuu heräävän eloon uudella tavalla. Joskus jopa tuntuu kuin jokin kuplisi sisälläni. Se, että pitkän pimeän talven jälkeen näkee taas auringon ja luonto ympärillämme alkaa heräillä talviunistaan, saa aikaan itsessäni iloa. Yksinkertaisesti sanottuna - rakastan kevättä! Olen jopa tässä miettinyt, että kevät on itseasiassa itselleni jopa tärkeämpi kuin kesä. Tykkään kaikista vuodenajoista, mutta kyllä kevät vie voiton. Silloin kaikki on jollain tapaa uutta ja raikasta. Kevät symboloi itselleni toivoa. Toivoa, joka tuikkii valoa kaikkien vaikeidenkin asioiden keskelle. :)

Löysin tänään rohkaisevan artikkelin Hidasta elämää- sivustolta, jota olen jonkin aikaa seuraillut. Artikkelin nimi on: "7 vinkkiä miten päästä yli peloista ja tehdä suuria elämänmuutoksia". Innostuin artikkelista kovasti, koska se tuntui vastaavan juuri tällä hetkellä miettimiini kysymyksiin. Tällä hetkellä elän hyvin itselleni isojen kysymysten äärellä ja epäröin todella paljon. Olo tuntuu välillä äärimmäisen epävarmalta ja eteenpäin meno tuntuu jumittavan tosissaan, joten rohkaisua tarvitaan. :D Niinpä kokosin tämän rohkaisevan artikkelin pääpointit yhteen kevätkuvaani, jotta voisin ottaa asenteekseni nämä asiat tänä keväänä! :) Toivottavasti tämä voi olla rohkaisuksi myös teille. Artikkeli on löydettävissä linkistä: 7 vinkkiä ja alkuperäinen, englanninkielinen versio: 7 ways (kannattaa lukea, jotta ymmärrät pointtien tarkoituksen paremmin)

Aika hyviä, vai mitä? Tunnistin itseni ainakin joka ikisestä kohdasta. :D Yritän varmistella aina loppuun asti ja pelkään epäonnistumisia. Perfektionismi se siellä nostaa päätään..hehhe :D Mutta loppujen lopuksi, kun ajattelee, niin mitä tässä voi mokata..? Virheistä oppii ja jos ei yritä, niin ei kyllä koskaan mitään saavutakaan. Pienin askelin eteenpäin kohti isompia juttuja! Kyllä se maali siellä jossain on, vaikka prosessihan tää koko elämä on. Jatketaan siis rohkeina! Tai niinkuin Cinderella -elokuvassa oli mottona: "Have courage and be kind - ole urhea ja lempeä!" 
Loppuun vähän kevätfiilistelyä kuvien muodossa. En tiedä teistä, mutta musta ainakin välillä tuntuu, että elämä on kuin heikoilla jäillä kävelyä - ei tiedä, kestääkö, mutta luotan siihen, että Jumala kantaa, vaikka jää alla pettäisikin. :)

Hyvää alkanutta kevättä kaikille!

Lähteet:

7 vinkkiä miten päästä yli peloista ja tehdä suuria elämänmuutoksia

7 ways to get over fear and make big life changes

"Sydämeni viisas sä oot"

Hei!

Viime kerran aiheeseen liittyen yllä Johanna Kurkelan kappale "Ei panikoida". Löysin tän biisin uutena pari päivää sitten ja rohkaisi itseäni paljon. Liian usein sitä antaa itsensä ajatella olevansa tyhmä tai osaamaton tai riittämätön, eikä osaa rohkaista itseään näillä sanoilla kuin tässä biisissä Johanna laulaa: "Sydämeni viisas sä oot." Tässä elämänvaiheessa, kun valmistuminen ammattiin alkaa lähestyä kovaa vauhtia, niin alkaa miettiä tulevaisuutensa kuvioita ja tuntuu, että pää on ihan solmussa, kun ei tiedä, mitä sitä haluaisi.. Mutta vaikka sitä tietä etsii jatkuvasti, niin niinkuin biisissäkin todetaan, niin hetkessä elämisen hienous on hyvä ymmärtää: 

"Pysähdy, niin kuulet musiikin 

Pienen hetken kaikki onkin täydellistä
Tähdet hehkuu hetken kirkkaammin
Entä, jos ei tarvitsekkaan löytää tietä 
Tie on tässä"

Aiemmin taisin mainita, että luin Brene Brownin kirjaa nimeltä "En olekaan yksin - totuus perfektionismista ja riittämättömyyden tunteesta". Sain kyseisen kirjan jokin aikaa sitten luettua ja niinpä siirryin seuraavaan Brenen kirjaan ("Uskalla haavoittua - elä rohkeasti täydellä sydämellä"), sillä minua kiinnostaa valtavasti Brenen kirjojen käsittelemät aiheet: haavoittuvaisuus, häpeä, perfektionismi, riittämättömyyden tunne jne. Nyt olen lukenut noin puolet kirjasta ja olen jo tehnyt taas valtavan määrän uusia oivalluksia ja oppinut ymmärtämään itseäni ja käyttäytymistäni paljon. Olen myös rohkaistunut kirjasta todella paljon. :) Brene on tehnyt kiinnostavia tutkimuksia ja on huikean viisas nainen! (Ajattelin, että postaan tekemistäni havainnoista ihan oman postauksen myöhemmin..tai jopa useamman :D) Itseäni noista aiheista lukeminen ja suoraan sanottuna opiskelu on avartanut sydämeni maisemaa valtavasti ja auttanut olemaan myötätuntoisempi itseäni kohtaan.

Myötätuntoisuus itseä kohtaan? Tuntuuko sinusta se joskus vaikealta? Niinkuin alussa vihjasin, niin usein itselleni se ainakin tuottaa vaikeuksia. Olen oppinut pärjäämään elämässä ja tukahduttamaan tunteeni sisälleni. Kyllähän sitä lapsena oli hyvin tunteensa julkituova, niinkuin lapset yleensä ja ei kiukkua tai muuta pidetty sisällä, mutta elämän varrella sitä tulee asioita, jotka muokkaavat ihmisten käyttäytymistä ja luonnettakin. Näyttämölle astuu häpeä. Häpeä saa meidät uskomaan, että näytämme naurettavalta tai heikolta, jos tuomme negatiiviset tunteemme esiin. Luulemme jaksavamme kaikki maailman kiireet ja miljoona asiaa yhtä aikaa emmekä kuuntele mitä jaksamme ja mitä emme. Itse olen ainakin huomannut, että luulen usein olevani vahvempi kuin olenkaan ja että jaksan painaa täysiä, vaikka bensa olisi loppunut jo ajat sitten. Lisäksi erillisyyden tunne on itselleni kovin voimakas välillä. Kun koen olevani huono tai riittämätön tai väsynyt tai heikko, niin huomaan eristäväni itseni ulos koko muusta maailmasta, kaikista ympärilläni olevista ihmisistä ajatellen, että olen ainoa joka kokee näin. Ehkä et ole ajatellut tätä koskaan, mutta voisin rohkaista sinua, että seuraavan kerran, kun koet epäonnistumista tai muita negatiivisia tunteita, niin kuuntele kuinka puhut itsellesi. Sanotko, että: "kukaan muu ei voi mokata näin tai kokea näin" vai "monet muutkin ovat varmasti kokeneet samaa" ?? Millainen ääni sisimmässäsi soi? Ja jos haluat tehdä oikein testin siitä, kuinka myötätuntoinen olet itseäsi kohtaan, niin seuraavasta linkistä voit sellaisen tehdä: 

Self Compassion Test 

Itse tein kyseisen testin, kun löysin vinkin Brenen kirjasta ja oli kyllä taas silmiä avaavat tulokset :D

Tällä kertaa voisin oikeastaan näihin ajatuksiin lopetella ja avata noita juttuja - häpeä ym. - enemmän myöhemmin. :D 

Rohkaisuksi: mikä tahansa sun elämäntilanne on ja mitä tahansa koetkaan juuri nyt, niin muista, että sä et ole irrallinen saari irti kaikesta muusta. Jokainen meistä kamppailee jossain elämänsä kohdassa tai yleensä jopa useammassakin elämänsä kohdassa samanlaisissa asioissa kuin sinä. Jokainen kokee kuitenkin samantyyppiset asiat eri tavalla, sillä jokainen meistä on persoona, yksilö. Rohkaisen sua olemaan rohkea ja jakamaan kokemuksesi jonkun luotettavan ihmisen kanssa, jotta muistaisit, että et ole yksin. Itselleni syvimpien mietteiden jakaminen on vaikeaa, mutta opettelen sitä ja voin sanoa, että jopa tämän blogin kirjoittaminen on itselleni suuri haaste ja haastaa itseäni haavoittuvaisuuteen ja rohkeuteen jakaa ajatuksiaan. Tässä maailmassa tarvitaan yhteyttä muihin ihmisiin. Tässä maailmanajassa tarvitaan sua ja sun rohkeutta olla haavoittuvainen ja avoin. Sä oot hyvä just sellasena kuin sä oot! :)