Takaisin blogin pariin

Mihin nämä päivät tai ennemmin kuukaudet häviää? Taas on tullut aikaa vierähtäneeksi viime kirjoituksesta...turhan pitkä aika. :D Blogin kirjoittaminen ei ole unohtunut, mutta olen kokenut taas jonkin asteisen kriisin kirjoittamisen kanssa. Kirjoittelin tuossa yksi päivä ylös kaikkia ajatuksia ja annoin ajatusten vaan virrata ulos päästäni. Samalla ymmärsin, miksi en ole pystynyt kirjoittamaan... Pelko on painanut mieltäni. Pelko siitä, mitä ihmiset ajattelevat kaikista höpinöistäni, miten ihmiset reagoi tai kiinnostaako edes ketään lukea.. Tajusin, että olen yrittänyt etsiä ihmisten hyväksyntää. Kun tätä pohdin, niin ymmärsin syvemmin sen, että ensinnäkin moni muu ajattelee varmasti samoin omissa elämän ympyröissään. Toisekseen ihmisten miellyttämishalu ei elämässäni heijastu vain blogin kirjoittamiseen, vaan myös moniin muihin asioihin tai oikeastaan se on asenne, joka vaikuttaa lähes kaikkeen toimintaani. Kuitenkin olin heti varma siitä, että en halua olla riippuvainen ihmisten hyväksynnästä. Jokainen meistä on erilainen ja ainutlaatuinen sellaisena kuin on. Jokaisella meistä on jotakin annettavaa ja jos pyrimme vain sukeltamaan massaan, niin eihän se kallisarvoinen yksilöllisyys pääse näkyviin! Tätä pohtiessani päätin, että haluan jatkaa blogini kirjoittamista ja sitoutua siihen jatkossa tiiviimmin, jotta voisin saada kirjoittamiseen säännöllisyyttä. Joten, jos luet tätä ja innostut lukemaan jatkossa lisää, niin lupaan jatkossa kirjoittaa kerran viikossa edes pari sanaa. :D
Olen aiemminkin kirjoittanut toisiin vertailusta itsensä kunnioittamisen yhteydessä ja todennut, kuinka raadollista voi olla, jos jatkuvasti vertailemme itseämme toisiin. Riippuvaisuus ihmisten hyväksynnästä ja voimakas ihmisten miellyttämishalu liittyvät myös vertailuun. Aina on joku, joka tekee asioita itseäsi paremmin ja aina on joku, jossa näät piirteitä, joita itselläsikin haluaisit olevan. Vertailu muihin ajaa meidät kierteeseen, jossa koemme jatkuvasti huonommuuden tunteita ja häpeää. Vertailuun langeamisen tunnistaminen ei välttämättä aina ole helppoa, mutta lupaan, että tunnistaminen on jo yksi osa tästä vapautumista. Kun tunnistaa itsessä jonkin tavan/asenteen/toiminnan, mikä tuottaa vain ahdistusta, niin kaikki lähtee ajatusten ja asenteen muutoksesta. Olen viime aikoina lukenut Joyce Meyerin kirjoja ja hänellä on tapana sanoa, että toimintaa tai tekoja ei voida muuttaa ennen kuin ajattelutapa tai asenne muuttuu. Kaikki lähtee siis mielenmuutoksesta. Vertailuun liittyen siis muista tämä: Aina on joku, joka tekee sen sinua paremmin, joten mitä vertailu auttaa? Vertailu ei tee sinusta tai minusta parempaa, vaan se, että pyrimme etsimään todellisen itsemme! Ole todellinen SINÄ. Tule esiin omana itsenäsi ja anna maailmalle se, mitä sinä voit lahjoillasi ja taidoillasi antaa.
Niinkuin jo alussa totesin, niin itselleni kirjoittamisen esteenä on ollut pelko. Pelko tekee meidät helposti riippuvaiseksi ihmisten hyväksynnästä tai hyväksymättömyydestä. Tämä kertoo itsevarmuuden puutteesta. Jos kuitenkin osaa hyväksyä itsensä, niin pystyy jakamaan hyväksyntää myös ympärilleen. Ihmiset eivät voi täyttää tarpeitamme. Emme voi etsiä elämän perustavanlaatuista turvaa ihmisistä, koska olemme kaikki vajavaisia. Jos perustan hyväksynnän tarpeeni etsimisen ihmisten mielipiteisiin, niin en tule koskaan löytämään rauhaa. Lohdukseni, tai lohduksemme, on kuitenkin yksi, joka hyväksyy, rakastaa ja voi täyttää kaikki tarpeemme. En ole ansainnut Häntä, ei kukaan meistä ole. Hänen rakkautensa on ehdotonta. Meidän ei tarvitse pyytää Häntä rakastamaan meitä, sillä Hän rakastaa jo! Hän ei tarvitse syytä rakastaa meitä, sillä Hän haluaa rakastaa meitä ja sitä päätöstä ei kukaan tai mikään voi kumota. Hänen loputtoman rakkauden upein osoitus tapahtui vajaa 2000 vuotta sitten. Tunnetko sinä sen tarinan?

Taidankin jättää teidät pohtimaan näitä mietteitä ja jatkan varmaan saman aiheen ympärillä vielä ainakin ensi kerralla! Hyvää viikonloppua kaikille :)