Tutkimusmatkalla

Onko sulla koskaan ollut sellainen olo, että et tiedä, kuka sä oikeesti oot? Et tiedä, mistä asioista sä pidät ja nautit tai mikä on sun tehtävä? Etsitkö sitä, missä sä olet hyvä, mitkä sun lahjat on? Tuntuuko susta koskaan siltä, että oot tienristeyksessä ja et tiedä, mihin suuntaan sun olis hyvä kulkea? Tai onko sulla koskaan sellanen olo, että sun sisällä käydään mylläämässä, prosessoimassa ja luomassa ehkä uuttakin?
En tiedä, mitä nää kysymykset sussa saa aikaan, mutta mulla nää on jyllännyt ja myllännyt mun päätä ja sydäntä jo pidemmän aikaa. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Toisaalta siihen vaikuttaa varmasti tää ikä, mutta uskon siihen vaikuttavan myös elämäntilanteen ja halun kasvaa ihmisenä, naisena. Koska uskon ja tiedän, että en oo ainoo näiden kaikkien syvien kysymysten kanssa, niin päätin vähän jakaa teille vertauskuvin ja kuvaillen, miltä mun sisällä välillä tuntuu. :)
Oikeastaan jo syksyn alussa (ja aiemminkin..) musta tuntui siltä, että mun sisällä aloitettiin kunnon remontti ja sanoisinkin, että mun sydän on kuin remontissa oleva talo.
Ensin katseltiin vähän, että miltä siellä näyttää, tehtiin eräänlainen perustarkastus. Alussa myös piti tarkistaa perustukset ja syventää niitä. Perustuksien päällähän se talo seisoo ja ilman niitä talo ei pysy pystyssä. Huomasin, että mun perustuksissa oli vahvistamista ja mun elämän perustus on horjumaton peruskallio. Perustukset ovat usko eli mun talon perustus on Jumala.
Siinä tutkiessa taloa, tajusin, että on asioita, joista haluun luopua ja jotka tarvii remonttia, jotta voisin kasvaa omana itsenäni. Talossa oli lahoja osia, rapistuneita maaleja, rempallaan olevia listoja, tapetteja ja muita osia jne. Pikkuhiljaa mun talossa alettiin repiä alas kuluneita tapetteja ja hajottaa vanhoja, huonoja osia. Uudistus oli alkanut. Vanhaa piti poistaa, jotta uutta voitaisiin rakentaa tilalle. Ei jonkun vanhan, kostuneen seinän päälle voi vaan laittaa uutta maalia, vaan se täytyy poistaa ja sitten tuoda uutta, eiks nii? Tottakai talossa oli hyviäkin osia, jotka voitiin säilyttää, ei kaikki läpeensä huonoa ollut. (uskoisin niin..:D)
Tää vanhan poistaminen oli välillä todella vaikeeta, rankkaa ja kipeetä. Voit aatella, että jos sun talo, jossa oot asunut pitkään ja mihin oot tottunut, mutta ei olis enää käyttökelpoinen, osittain hajotettaisiin, niin ei se ehkä niin mukavalta tuntuisi. Mutta siinä olisi samalla se puoli, että olisit luultavasti (ainaki mä oon) innoissas siitä uudesta, mitä sinne tultaisiin rakentamaan. Jos oot koskaan kattonut ohjelmaa nimeltä "Hurja remontti" (jos et tiä, niin googleta :D) nii siinähän tehään samaa - puretaan vanha talo pois ja uusi tilalle (siinä tosin puretaan koko talo, mutta anyway..). Se vanha talo on siinä ohjelmassa asukkaille ennemmin ahdistus kuin ilo ja usein rajoittaa heidän elämää. Uusi taas tuo valtavasti iloa, vapautta jne.
Koska mun sisällä oli, niin valtavasti kysymyksiä ja prosesseja, niin välillä tykkäsin todella hautautua omaan kolooni ja miettiä, mitä tapahtuu. Remontti nosti esiin ahdistusta, surua, kipua jne. mutta myös paljon iloa, vapautta ja toivoa. Joulun saapuessa aloin olla aika poikki kaikesta käsittelystä ja pohdinnasta. Niinpä, kun lähdin viettämään joulua sukulaisille, niin päätin etten mieti mitään. :D En yhtään mitään. Päätin vaan ottaa rennosti ja nauttia lomasta. Siinä lomaillessani muutamia viikkoja huomasin, kuinka sen tarpeessa olin ja tuntui, että remontti mun talossa oli tauolla. Lekat, ruuvimeisselit, vasarat ym. oli lattialla odottamassa jatkoa. Talo hiljeni remontin äänistä ja pöly laskeutui lattialle.
Arkeen paluu tapahtui tammikuun alkupuolella erittäin rennoissa tunnelmissa. Olin virvottuneempi kuin pitkään aikaan ja mulla oli vihdoin rauha mun sydämessä/talossa siitä, että kaikki hoituu. Tällä hetkellä musta tuntuu, ett remontti jatkuu kyllä, mutta ehkä hieman rauhallisemmin kuin syksyllä :D Kaiken keskellä oon kiitollinen siitä, että mun ei tarvii olla yksin tän remontin keskellä, vaan mulla on rakastava, täydellinen remontinjohtaja, joka tietää kyllä, mitä tekee. Ja haluun luottaa siihen, että Hän, taivaan Isä hoitaa kyllä. :)
Jos mietin, että mitä talossa tapahtuu just nyt, niin mulla on ollut vähän sellanen olo kuin olisin kaupassa valitsemassa uusia materiaaleja. Yritän löytää sen, mikä todella on mua, mistä tykkään eniten. Koitan kattoa kaikkien asioiden läpi sinne jonnekin alkujuurille, jonnekin lapsuuteen ja sen aitouteen. Tää on kuin tutkimusmatka! :)
Matka jatkuu. Elämä jatkuu. Tutkimusmatka jatkuu. En tiedä, mitä tää tuo vielä tullessaan ja tällä hetkellä elän päivä kerrallaan enkä osaa suunnitella elämääni kovinkaan pitkälle. Se tuntuu jollain tavalla pelottavalta, että en tiä, mitä tulee, mutta samalla tiiän, että oon hyvissä käsissä ja asioilla on tapana järjestyä. On vaan uskallettava ottaa askeleita lähemmäs omaa minuuttaan ja omia unelmiaan, koska mä ainakin katuisin varmaan vanhana, jos en niin tekisi. Uskon, että se tuo vapautta, kun uskallat olla oma itsesi ja raivata kaikki esteet sen tieltä. :)
Koska mulle musiikki on tärkeetä, inspiroivaa ja rohkasevaa, niin laitan tähän loppuun pari biisiä, joiden sanat on rohkassu mua. Jos biisissä on sanat (tykkään kuunnella instrumentaaliakin paljon) niin mulle ne melkeinpä merkkaa enemmän kuin itse se melodia. (ja aiheesta voisin varmaa joskus postaa kokonaisen oman jutun.. :p) Joten nyt kuunnelkaa sanoja ja antakaa niiden puhua jotain. Jokaiselle ne puhuu eri juttuja ja jokainen voi samaistua niihin eri tavalla, mutta jos kuuntelet, niin kuuntele sanoja. :D Ja anna niiden puhua siis just sulle, älä yritä kelata, mitä ajatuksii niistä heräis mulle tai jollekin muulle, vaan anna niiden puhua sun elämälle rohkasuu, toivoo ja valoa. Here we go! :)
Suvi Teräsniska - Tyttö
Pete Parkkonen - Mun

Elä hetkessä ja nauti elämästä?

Oon tässä joululomalla uinut ajatusten syvissä vesissä ja miettinyt elämää. Lomalla on aikaa miettiä ja jopa pysähtyä pohtimaan. Viime päivinä on tuntunut taas, että ajatukset ei vaan mee ja tuu, vaan oon jääny oikeesti pohtimaan juttuja. Tässä muutamina päivinä oon erityisesti miettiny elämän lahjaa ja elämän erityisyyttä. Sitä, kuinka meiän tulis nauttii ja kiittää meiän elämästä joka päivä. Ootko miettinyt koskaan, kuinka erityistä on, että juuri sä sait elämän lahjan? Oot ehkä miettinyt (tai ainaki mä oon), mikä sun elämän tarkotus on tai mitä sä täällä teet, mutta ootko koskaan miettinyt, kuinka hienoa on, että juuri sä sait elämän. Ootko ollu kiitollinen siitä, että saat elää ja nauttia kaikesta elämän hienoudesta? Ja nyt varmaa mietit, että "ei tää elämä oo niin hienoo tai ainakaa aina". Joo ei ookaan, aina. Mut väitän, ett elämässä on hienojakin puolia tai ainakin, jos uskallat katsoa sitä hyvää, mitä sun elämässä on. Meetkö aina, niin kiireellä joka paikkaan ettet ehdi ees miettimään ja katsomaan sitä hyvää, mitä elämä sulle haluu antaa.. Mä myönnän, että arkena oon usein liian hätähousu ja suoritan vaan kaikkia askareita, niin vauhdilla, että en välttämättä nää elämän hienoutta. Mutta nyt, ihan viime päivinä oon pysähtynyt ja nähnyt. Oon kiitollinen siitä, että juuri mä oon saanut elämän lahjan. Oon kiitollinen, että saan elää.

Se, miten mä päädyin tätä asiaa miettimään, niin oli yksinkertaisesti vain pieni, äänetön turhauma ajatuksissani. Perjantaina olin hyvän ystäväni kanssa shoppailemassa ja olin jo kaupoilla purkanut turhaumaani, mitä koin elämässäni liittyen yhteen asiaan, mutta tosi asiassa koin turhaumaa oikeastaan koko mun elämästä. Tai en kaikesta, mutta se oli sen hetkinen päällimmäinen tunne. Tiättekö sellanen "kaikki on turhaa ja merkityksetöntä" - fiilis. Tuntu, ett kaikki, mitä mä mun elämässä teen tai yritän tehdä, niin on vaa jotain epämäärästä sohellusta. Tuntu, ett kaikki, mitä haluisin saavuttaa, ei tuu koskaan saavutetuks. Oli sellanen jumiutunut olotila.
No, lähdimme ajelemaan kotia kohti ja siinä automatkalla sanoin vaan yksinkertasesti pääni sisällä näin: "Mä en tajua, mitä multa halutaan! Mä en tajua, mitä mun pitää tehdä!" Mulla oli ollu pitkään sellanen olo, että multa odotetaan jotain, mutta en tiä, mitä se on enkä osaa toimia sen mukaan. Ja siinä hetkessä tuli oivallus: entä jos sä olisit vaan? Entä jos sä kerrankin, vaan relaisit ja nauttisit siitä elämän lahjasta, joka sulle on annettu? Tuli sellanen olo, että mulla on lupa nauttia. Mulla on lupa, vaan olla. Mun on aika katsoa, mitä mun ympärillä on.

Sanotaan, että elä hetkessä. Oon miettinyt tätä sanontaa. Nykypäivänä meitä vaaditaan olemaan tehokkaita ja yrittää enemmän ja enemmän. Mä ainakin koen, että nyky yhteiskunnan paine tehokkuuteen on valtava. Kuitenkin sanotaan. että elä hetkessä, nauti elämästä. Nää kaks on kuitenkin aika ristiriitaisia, koska eläminen hetkessä, mun mielestä, vaatii tietynlaista pysähtymistä. (vaikka toisaalta hetkessä elämisellä voi mun mielestä myös saavuttaa tuloksia) Samalla oon miettinyt, että mitä me saavutetaan ainaisella tehokkuudella? Tuloksia. Ainiin, tuloksia.. joo niitähän tässä elämässä haluankin.. Ja totta joo haluan, tietyissä asioissa, mutta tarkottaako se sitä, että ohitan kaikki hetket ja keskityn vaan tehokkuuteen ja tuloksiin..? Hetkiä on koko ajan, joka sekunti. Jos en koskaan elä hetkessä enkä nauti niistä hetkistä, niin ohitanko ne kaikki. Noin, niitä meni siinä jo monta.. Hetkessä elämisessä on mulle ainakin kyse siitä, että pysähdyn, kiitän mun elämästä ja katson, mitä se on antanut sekä nautin siitä. No joo, ei siitä se enempää :p

Oon lukenut sellasta kirjaa kuin "En olekaan yksin. Totuus perfektionismista ja riittämättömyyden tunteesta", mikä on Brené Brownin kirjoittama. Brené toimii sosiaalityön tutkimuksen professorina Houstonin yliopistossa Teksasissa ja on tutkinut häpeää, empatiaa ja haavoittuvuutta. Teoksessa puhutaan näistä aiheista ja tutkimuksien tuloksista. Oon nyt lukenut noin kolmasosan kirjasta ja tehnyt jo paljon oivalluksia. Oon oppinut jälleen ymmärtämään itteeni paremmin. En nyt ala käydä siitä sen enempää selvitystä (ehkä siitä joskus lisää..), mutta sanonpa vaan, että se auttanut myös mua huomaamaan, että mun todella tulee koittaa relata. Välillä yritän todella kovasti (vaikka en tiä miltä se ulospäin näyttää..:D) ja välillä jopa ihan liikaa. Oon oppinut olemaan lapsesta asti aika suorituskeskeinen ihminen ja pyrkimään hyvään ellei täydelliseen aina ja joka asiassa. Mussa on siis pientä perfektionistin vikaa (niinku varmasti monessa suomalaisessa ja varsinkin naisissa..). Hyvään on tottakai oletettavaa pyrkiä ja se on hyvä piirre, koska mitä siitä tulis, jos ei koskaan yritettäis pyrkiä parhaaseen mahdolliseen missään asiassa, mutta kun se lähtee käsistä, niin se lähtee käsistä ja siitä voi tulla stressiä ja ongelmia. Mulla siitä tulee stressiä ja eniten aiheutan ite itelleni paineita. Useinhan me ite ollaan ittellemme kaikkein vaativimpia ja vaaditaan ite iteltämme usein liikaa ja jopa kaikkea, millä ei tosiasiassa välttämättä oo ees väliä. Kuvitellaan, että joku toinen näkee meiät kriittisesti, vaikka itseasiassa nähää itse itsemme kriittisemmin kuin kukaan muu.
Ajauduin ehkä vähän sivuraiteille, mutta pointti kuitenkin oli, että nauti sun elämästä ja rentoudu välillä! Pysähdy katsomaan, mitä kaikkea kaunista ja hyvää sun ympärillä on. Kuinka kaunista (näin talvella) lumi on tai kuinka hyviä ystäviä sun ympärillä on tai kuinka oot selvinnyt kaikista vaikeuksista huolimatta tähän päivään ja tuut selviämään jatkossakin. :) Kiitä sun elämästä! Kiitä siitä, että oot saanu elämän lahjan. Tee asioita, joista sä pidät, joista sä nautit ja saat virtaa. Anna itsellesi lupa levähtää, lupa olla vähemmän tehokas. Sä oot hyvä sellasena kuin sä oot! Nauti hetkestä, sillä ne on kallisarvoisia! :)