Tiedätte jo, että oon uskovainen nuori nainen, mutta mietitte ehkä, miten päädyin uskoon. Siitä aattelin kertoo teille tänään. Eli mä oon ei-uskovasta perheestä ja niinpä kotona uskonasioista ei puhuttu. En kuitenkaan ollut mitenkään kovin "pahis" ja pahin paheeni oli kiroilu. Muuten olin kiltti ja ujo tyttö. Ahkeroin koulussa ja mun elämä päältä päin näytti hyvältä, vaikka pinnan alla olin välillä tosi eksynyt ja yksinäinen. Olin kokenut kaikenlaista elämässä ja oli ollut ylä-ja alamäkeä. Oma identiteetti oli vähän hukassa enkä tuntenut olevani kovinkaan rakastettu.
Kesällä 2008 oli aika mennä rippileirille tai käydä rippikoulu. Olin aiemmin luvannut kahdelle ystävälleni, että käyn heidän kanssaan rippileirin. Kuitenkaan meillä ei ollut tullut puheeksi, että missä he aikovat käydä rippileirin. Niinpä huomasin yhtäkkiä löytäväni itseni matkalta Hankoon, Santalaan. Vaikka kuuluin evankelisluterilaiskirkkoon, niin kävin Vapaakirkon seurakuntakoululeirin, joka osoittautui elämäni käännekohdaksi. Onneksi olin todella ennakkoluuloton nuori ja lähdin täysin mukisematta Santalaan. Kaikki asiat, mistä leirillä puhuttiin kolahtivat sydämeeni täysin. Koin paljon niin sanottuja "Ahaa"-elämyksiä ja tajusin, mistä tässä elämässä on oikeasti kyse. Seuriksella, niin kuin seurakuntakoululeiriä kutsutaan, aloin ensimmäistä kertaa elämässäni kunnolla miettiä Jumalan olemassaoloa. Ymmärsin, ettei elämä voinut olla pelkästään sitä, mitä olin siihen mennessä saanut kokea. Täytyi olla jotain enemmän!
Noin puolivälissä leiriä, oli taas yksi iltatilaisuus muiden joukossa, mutta tällä iltatilaisuudella oli merkittävä vaikutus elämääni. Muistan elävästi, kuinka iltatilaisuuden päätteeksi annettiin mahdollisuus rukouspalveluun. Yksi opettajista tuli minun ja ystäväni luokse. Hän kysyi, olemmeko antaneet elämämme Jeesukselle. Ystäväni oli tehnyt uskonratkaisun, mutta minä en ja niinpä opettaja kysyi minulta haluaisinko tehdä sen nyt. Minun ei ollut paha olla tai ahdistanut tai muuta vastaavaa, mutta silti aloin samantien itkeä siinä hetkessä ja kyynelten keskeltä sain juuri ja juuri sanottua sen ratkaisevan sanan - kyllä. Sinä iltana Jeesus tuli sydämeeni yksinkertaisen rukouksen kautta ja Hän täytti sydämeni uskomattoman suurella rakkaudella ja rauhalla. Rauhalla, joka veti minut täysin sanattomaksi. Tein elämäni parhaimman ratkaisun. Tein päätöksen, jonka ansiosta saan elää ikuisesti Jeesuksen kanssa ja oppia tuntemaan Isän, joka on minut luonut ja rakastaa minua enemmän kuin kukaan on koskaan rakastanut tai voi koskaan rakastaa.
Uskonratkaisu on jokaisen henkilökohtainen valinta, jota kukaan muu ei voi tehdä puolestasi. Se on päätös luovuttaa elämänsä Herralle, joka on luonut tämän maailman ja joka rakastaa jokaikistä ihmistä tässä maailmassa, minua ja SINUA. Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon ja siksi Hän ei voi pakottaa ihmistä seuraamaan Häntä. Hän on koko ajan meidän vierellämme eikä ole lähdössä piiloon tai karkuun, mutta usein me käännämme selän Hänelle. Uskon, että jokaisen ihmisen sydämessä on paikka Jeesukselle. Jokainen voi tunnistaa syvällä sisimmässään kaipuun Herran puoleen, mutta tämä maailma painostaa meitä pärjääämään yksin. Jos rukoilet Jumalaa tulemaan, niin Hän tulee. Jos avaat sydämesi Hänelle, niin Hän tulee asumaan sydämeesi, sillä tästä on lupaus myös Raamatussa: "Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän." (Ilm.3:20).
Tämä on yksinkertaisuudessaan kertomus siitä, miten minä tulin uskoon. Sinun tarinasi voi olla hyvinkin erilainen, mutta jokaisella on omat muistonsa ja tarinansa. Jokaisen jutut ovat tärkeitä Jumalalle ja Hän rakastaa kuunnella meitä! Hän on luonut meidät rakkautensa kohteeksi, sillä Hän on rakkaus (1.Joh.4:8). Nyt siis haastankin sinua miettimään omaa elämäsi suuntaa ja sitä, mitä oikeasti pidät tärkeänä. Minun elämäni keskipiste on aina ja ikuisesti Jeesus, entä sinun? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti