Jätä tiiliskivet Jeesukselle!

Tiesitkö, että sun ei tarvi kantaa ongelmiasi ja murheitasi yksin? Jos vain annat ne Jumalalle, niin Hän lupaa ottaa ne hartioiltasi. Eilen illalla seurakuntani (Lahden Vapaaseurakunta) Jumalan kohtaamisen illassa (Kuningasklubi), joka on suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille, Isä muistutti mua taas tästä. Viimeajat on ollut mulle aika raskaita ja kaikki alkoi oikeastaan jo keväällä. Välillä on ollut tosi hyviäkin aikoja, mutta yleisesti katsoen keväästä asti on ollut elämäni raskainta aikaa. Silti Jumala on näyttänyt ja osoittanut mulle, että Hän on mun kanssa koko ajan ja jaksaa kantaa kaikki murheeni. Eilen illalla, kun laitettiin silmät kiinni ja ihan vaan annettiin Pyhälle Hengelle tilaa puhua ja koskettaa, niin näin kuvan, jossa mä toin Jeesuksen eteen tiiliskiviä kottikärryillä ja Jeesuksella oli sellanen karate-asu päällä. Jeesus otti ne tiilet yks kerrallaan eteensä ja halkaisi ne käsin (niinkuin jotkut taistelulaji tyypit jossain ennätysjutuissa tekee :)). Mulle tää kuva kertoi siitä, kuinka saan tuoda kaikki raskaalta tuntuvat asiat Jeesukselle ja Hän ottaa ne pois. Mun ei tarvii kantaa niitä, ei käsin eikä kottikärryillä. Tää kyseinen kuva alkoi hymyilyttää mua ja oli tosi huojentavaa, kuinka Jumala taas kerran todisti mulle, että Hänen lupauksensa pitää! Laitan muutamia Raamatunpaikkoja, joissa Jumalan lupaus murheiden kantamisesta tulee esiin:

"Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen." (1.Piet.5:7)

"Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet." (Ilm.7:17)

"Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo." (Joh.8:12)

"Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon." (Joh.14:27)

"Sinuun luottavat kaikki, jotka tuntevat sinut. Sinä, Herra, et hylkää ketään, joka etsii sinulta apua." (Ps. 9:11)

"Mutta hädässään he huusivat avuksi Herraa, ja Herra päästi heidät ahdingosta. Hän osoitti heille tien, ja niin he löysivät kaupungin, jossa asua." (Ps. 107:6-7)

"Tuo kaikki hankkeesi Herran eteen, niin suunnitelmasi menestyvät." (San.16:3)

Elämässä on hyvä osata pysyä vahvana, mutta aina ei silti vaan jaksa ja silloin on hyvä myöntää se, että on kyllästynyt olemaan vahva. Mä ainakin oon sanonut monta kertaa Jumalalle, että mä en jaksa olla vahva, mä haluun olla nyt hetken heikko. Mutta itsesääliin tai sellaseen ei kuitenkaan kannata jäädä rypemään liian pitkäksi aikaa, koska silloin vihollisen on helppo valehdella meille ja usein me aletaan kaivaa kuoppaa syvemmälle. Heikkona on turvallisempaa olla Isän sylissä. :)

Jumala on luonut kaikki tunteet ja on täysin sallittua tuntea tunteita. Tunteita ei kannata piilottaa (jota mä teen ihan liian usein...) tai pidättää, sillä usein paha olo kasvaa ja jossain vaiheessa se räjähtää. Tää maailma painostaa ihmisiä olemaan itsenäisiä ja koska aika on hektistä, niin tunteilulle ei ole varaa. Aina pitäis olla valmis hymyilemään ja olemaan asiallinen. Kuulostaako tutulta? Mun mielestä pitäis kuitenkin olla arvostetumpaa olla persoonallinen oma itsensä. Mä ainakin oon innostunut löytämään todellisen minäni jostain syvältä sisimmästäni ja viimeaikoina Jumala onkin työstänyt mussa sitä, että löytäisin sen naisen, joka todella olen. Meidän kokemukset, ympäristö, asenteet jne. muokkaa meitä ja joskus voidaan hukata oma persoonamme. Esitetään kaikkia rooleja, mitä ei oikeesti olla, koska pelätään, ettei muuten kelvata tälle maailmalle. Mutta mä ainakin oon väsynyt olemaan jotain muuta kuin mitä oikeesti oon! Haluun löytää kaikki ne mun lahjat, taidot ja luonteenpiirteet, mitkä tiedän olevan olemassa, mutta oon haudannut ne jonnekin syvälle. Jumalan kanssa tää on mahdollista, yksin en siihen pystyis. Jumala tekee tällä hetkellä mussa eräänlaista prosessia, joka välillä tekee kipeää, mutta uskon kestäväni sen Isän kanssa. Opettelen luottamaan Jumalaan ja ihmisiin enemmän ja uudella tavalla. Kun katson taaksepäin ja nään sen muutoksen uskonkasvussa ja eheytymisessäni, niin se saa mut jatkamaan eteenpäin päivästä toiseen. Herran kanssa saan olla turvassa! :)

Love is in the air

Raamatun alkulehdillä oleva luomiskertomus on monelle tuttu juttu. Useimmat tietävät, miten Raamatussa kuvataan elämän syntyä, ihmisen luomista. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, rakkautensa kohteeksi. Hän loi ihmisen yhteyteensä paratiisiin, mutta ihminen lankesi syntiin ja rikkoi Jumalaa vastaan. Ihminen karkotettiin paratiisista ja joutui eroon jatkuvasta Jumalan yhteydestä. Jumala kuitenkin halusi murtaa "muurin" ihmisen ja Jumalan välistä antamalla ainoan poikansa Jeesuksen täydelliseksi syntien sovitukseksi. Jumala rakasti ja rakastaa maailman kaikkia ihmisiä, niin paljon, että antoi ainoan poikansa meidän tähtemme (Joh.3:16). Mietipä sitä. Pystyisitkö sinä antamaan oman ainokaisen lapsesi jonkun puolesta? Ei ehkä ihan piece of cake, vai mitä?

Elämässäni on ollut ylä- ja alamäkeä, mutta sinä aikana, kun olen ollut uskossa, niin Jumala on aina ollut kanssani. Jumala on ollut aina se, joka ei ole jättänyt minua yksin. Hän ei ole hylännyt minua silloin, kun olen tukea eniten tarvinnut. Erityisesti olen saanut tuntea Jumalan huolenpidon ja rakkauden takana olevan kevään, kesän ja nyt syksyn aikana. Olen oppinut paljon uutta Jumalasta ja olen saanut tutustua Häneen paremmin. Takanani oleva reilu puoli vuotta on ollut elämäni melkeinpä rankinta aikaa. Jotkut uskovat sanovat, että silloin kun heillä on vaikeuksia, niin he tukeutuvat Jumalaan enemmän kuin yleensä. Mutta minulla se on ollut toisin päin. Kun on tullut vaikeuksia eteen, niin olen yrittänyt ottaa ohjat omiin käsiin ja sanoa Jumalalle, että: "Kyl mä selviin itekin, emmä sua tarvi!" kunnes olen huomannut, että asiat menee vielä enemmän päin mäntyä. Ja sitten taas toisaalta, kun on mennyt hyvin, niin olen ollut lähellä Jumalaa ja iloinnut Hänestä. Niinpä olen viimeisen puolen vuoden aikana opetellut luottamaan Jumalaan kaiken keskellä ja antamaan Hänelle ohjat. Olen myöskin tajunnut, että Jumala ohjaa meitä rakkaudellaan. Hän on hyvä Jumala, joka rakastaa meitä eikä halua satuttaa. Välillä Isä sallii huonommatkin asiat elämäämme oppiaksemme lisää luottamuksesta, rakkaudesta, elämästä jne. Uskon, että Jumala on rakkaus. Jumala on rakkauden lähde, sen alku ja juuri. Tästä Raamattukin meille puhuu (1.Joh.4:8). Uskon, että ilman Jumalaa ei olisi rakkauttakaan. Uskon, että rakkaus on yksi todiste Jumalan olemassaolosta, koska rakkaus on parhain "keksintö" tässä maailmassa.

Se tieto siitä, että olen päättänyt seurata Jeesusta ja Hän on elämäni Herra, on antanut minulle rauhan. Hänen kanssaan saan elää ikuisesti, olen voittanut ikuisen elämän. Se tieto siitä, että tavoittelen jotain suurempaa, juoksen maalia kohti on antanut sydämeeni rauhan. Tiedän ja tunnen elämän oikean tarkoituksen ja olen saanut sydämeeni sen puuttuvan palan - Jumalan. Isälle olen aina Hänen rakas lapsensa eikä se muutu mihinkään, vaikka tekisin mitä. Hän on aina valmis ottamaan eksyneen lampaan syliinsä ja vuodattamaan armonsa ja rakkautensa. Hän rakastaa minua, Hän rakastaa sinua, Hän rakastaa jokaista ihmistä maailmassa.

How I met Jesus

Tiedätte jo, että oon uskovainen nuori nainen, mutta mietitte ehkä, miten päädyin uskoon. Siitä aattelin kertoo teille tänään. Eli mä oon ei-uskovasta perheestä ja niinpä kotona uskonasioista ei puhuttu. En kuitenkaan ollut mitenkään kovin "pahis" ja pahin paheeni oli kiroilu. Muuten olin kiltti ja ujo tyttö. Ahkeroin koulussa ja mun elämä päältä päin näytti hyvältä, vaikka pinnan alla olin välillä tosi eksynyt ja yksinäinen. Olin kokenut kaikenlaista elämässä ja oli ollut ylä-ja alamäkeä. Oma identiteetti oli vähän hukassa enkä tuntenut olevani kovinkaan rakastettu.

Kesällä 2008 oli aika mennä rippileirille tai käydä rippikoulu. Olin aiemmin luvannut kahdelle ystävälleni, että käyn heidän kanssaan rippileirin. Kuitenkaan meillä ei ollut tullut puheeksi, että missä he aikovat käydä rippileirin. Niinpä huomasin yhtäkkiä löytäväni itseni matkalta Hankoon, Santalaan. Vaikka kuuluin evankelisluterilaiskirkkoon, niin kävin Vapaakirkon seurakuntakoululeirin, joka osoittautui elämäni käännekohdaksi. Onneksi olin todella ennakkoluuloton nuori ja lähdin täysin mukisematta Santalaan. Kaikki asiat, mistä leirillä puhuttiin kolahtivat sydämeeni täysin. Koin paljon niin sanottuja "Ahaa"-elämyksiä ja tajusin, mistä tässä elämässä on oikeasti kyse. Seuriksella, niin kuin seurakuntakoululeiriä kutsutaan, aloin ensimmäistä kertaa elämässäni kunnolla miettiä Jumalan olemassaoloa. Ymmärsin, ettei elämä voinut olla pelkästään sitä, mitä olin siihen mennessä saanut kokea. Täytyi olla jotain enemmän!

Noin puolivälissä leiriä, oli taas yksi iltatilaisuus muiden joukossa, mutta tällä iltatilaisuudella oli merkittävä vaikutus elämääni. Muistan elävästi, kuinka iltatilaisuuden päätteeksi annettiin mahdollisuus rukouspalveluun. Yksi opettajista tuli minun ja ystäväni luokse. Hän kysyi, olemmeko antaneet elämämme Jeesukselle. Ystäväni oli tehnyt uskonratkaisun, mutta minä en ja niinpä opettaja kysyi minulta haluaisinko tehdä sen nyt. Minun ei ollut paha olla tai ahdistanut tai muuta vastaavaa, mutta silti aloin samantien itkeä siinä hetkessä ja kyynelten keskeltä sain juuri ja juuri sanottua sen ratkaisevan sanan - kyllä. Sinä iltana Jeesus tuli sydämeeni yksinkertaisen rukouksen kautta ja Hän täytti sydämeni uskomattoman suurella rakkaudella ja rauhalla. Rauhalla, joka veti minut täysin sanattomaksi. Tein elämäni parhaimman ratkaisun. Tein päätöksen, jonka ansiosta saan elää ikuisesti Jeesuksen kanssa ja oppia tuntemaan Isän, joka on minut luonut ja rakastaa minua enemmän kuin kukaan on koskaan rakastanut tai voi koskaan rakastaa.

Uskonratkaisu on jokaisen henkilökohtainen valinta, jota kukaan muu ei voi tehdä puolestasi. Se on päätös luovuttaa elämänsä Herralle, joka on luonut tämän maailman ja joka rakastaa jokaikistä ihmistä tässä maailmassa, minua ja SINUA. Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon ja siksi Hän ei voi pakottaa ihmistä seuraamaan Häntä. Hän on koko ajan meidän vierellämme eikä ole lähdössä piiloon tai karkuun, mutta usein me käännämme selän Hänelle. Uskon, että jokaisen ihmisen sydämessä on paikka Jeesukselle. Jokainen voi tunnistaa syvällä sisimmässään kaipuun Herran puoleen, mutta tämä maailma painostaa meitä pärjääämään yksin. Jos rukoilet Jumalaa tulemaan, niin Hän tulee. Jos avaat sydämesi Hänelle, niin Hän tulee asumaan sydämeesi, sillä tästä on lupaus myös Raamatussa: "Minä seison ovella ja kolkutan. Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen hänen luokseen, ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän." (Ilm.3:20).

Tämä on yksinkertaisuudessaan kertomus siitä, miten minä tulin uskoon. Sinun tarinasi voi olla hyvinkin erilainen, mutta jokaisella on omat muistonsa ja tarinansa. Jokaisen jutut ovat tärkeitä Jumalalle ja Hän rakastaa kuunnella meitä! Hän on luonut meidät rakkautensa kohteeksi, sillä Hän on rakkaus (1.Joh.4:8). Nyt siis haastankin sinua miettimään omaa elämäsi suuntaa ja sitä, mitä oikeasti pidät tärkeänä. Minun elämäni keskipiste on aina ja ikuisesti Jeesus, entä sinun? :)