Itsensä kunnioittaminen - osa 2

Viime kerralla kirjoitin itsensä kunnioittamisesta osan 1, jossa kerroin siitä, miksi itsensä kunnioittaminen on tärkeää. Lupasin, että aiheesta tulee ainakin kaksi osaa ja tässä on nyt siis osa 2. Tällä kertaa paneudun enemmän siihen puoleen, miten itsensä kunnioitusta, arvostusta ja rakastamista voidaan kehittää sekä, miten armottomuus itseään kohtaan voi esimerkiksi näkyä.

MITEN rakastaa itseään?

1. Lopeta vertailu!

Jokainen meistä on varmasti joskus verrannut itseään muihin. Minä ainakin. Aina emme välttämättä edes huomaa sitä helposti, vaikka sitä tulisi tehtyä monta kertaa päivässä. Aina vertailu ei tapahdu ääneen, vaan se voi olla sisäinen ajatus, joka pyrkii mieleemme vaikuttamaan. Jokainen tietää ajatuksen, joka pyrkii tunkeutumaan ajatuksiin, esimerkiksi: "onpa toi kaunis/komea tyyppi. Mä näytän ihan kauheelta" tai "toi on niin lahjakas kaikessa, mä en osaa mitään.." Katsotaanpa seuraavaa Raamatunkohtaa:

Joh. 21:20-22: ”Pietari kääntyi ja näki, että heitä seurasi se opetuslapsi, jota Jeesus rakasti ja joka oli aterialla nojannut Jeesuksen rintaa vasten ja kysynyt: ”Herra, kuka on sinun kavaltajasi?” Hänet nähdessään Pietari kysyi Jeesukselta: ”Herra, entä hän?” Jeesus vastasi: ”Vaikka minä tahtoisin hänen jäävän tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinulle kuuluu? Seuraa sinä minua!””

Pietarikin tavallaan vertaili. Hän mietti muiden osaa, vaikka se ei ollut hänen asiansa. Jumala haluaa, että me keskitytään ensisijaisesti meidän ja Hänen väliseen suhteeseen! Eikä vertailla muihin meidän jumalasuhdetta tai mitään muutakaan. Jokainen meistä on erilainen, mutta samalla hyvä juuri sellaisena kuin on! Jumala rakastaa meitä jokaista samalla, valtavalla rakkaudella! Me ollaan samalla viivalla Jumalan silmien edessä – yhtä tärkeitä!
Valhe on vihollisen ase ja vertaillessa uskomme valheen, siitä ettemme ole yhtä hyviä kuin muut. Jumala ei kuitenkaan ole luonut meistä huonompia kuin muut, vaan kaikki ovat yhtä hyviä ja arvokkaita luomuksia. Jumala on totuus ja vahvempi kuin vihollinen, joten uskotaan ja luotetaan Jumalaan, joka kertoo meistä totuuden! Kun mielessäsi pyörii valhe, ettet ole yhtä hyvä tms. kuin muut, niin älä ota sitä vastaan, vaan korvaa se totuudella! Luovuta se rukouksessa Jumalalle ja pyydä Häntä tuomaan totuutta sinulle.
Puhu itsellesi myös totuutta, mitä Raamattu kertoo. Raamattu on täynnä Jumalalta meille annettuja lupauksia, jotka saamme omistaa, kuten se, että Hän rakastaa meitä ja on luonut meistä arvokkaita, hyviä, kauniita/komeita, vahvoja, lahjakkaita jne. Ota ne lupaukset omiksesi ja elä niiden mukaan! Etsitään siis sitä, mitä Jumala meistä sanoo - meidän todellista itseämme ja otetaan se omaksemme. Hyväksytään itsemme sellaisena kuin olemme.

2. Päästä irti perfektionismista!

Mitä perfektionismi on?

Brene Brown määrittelee perfektionismin seuraavasti kirjassaan "Uskalla haavoittua":

• Perfektionismi on itsetuhoinen ja riippuvuutta aiheuttava uskomusjärjestelmä, jossa perusajatuksena on: ”jos näytän täydelliseltä ja teen kaiken täydellisesti, voin välttää tai minimoida häpeän, arvostelun ja syyllisyyden aiheuttamat kipeät tunteet.”
• Perfektionismi on tuhoisaa, koska täydellisyyttä ei ole olemassa, joka puolestaan tekee täydellisyyden tavoittelusta saavuttamattoman tavoitteen!
• Perfektionismissa on kyse siitä, miten haluamme muiden näkevän itsemme, mutta toisten havaintoja emme pysty hallitsemaan, vaikka käyttäisimme, miten paljon tahansa aikaamme ja energiaamme siihen. Tämä tekee perfektionismista raastavaa.
• Perfektionismi on koukuttavaa, koska luulemme aina, että syy on meissä itsessämme, kun koemme häpeää, arvostelua ja syyllisyyttä. Perfektionisti ei siis kyseenalaista täydellisyyteen pyrkivän ajattelumallin virheellistä logiikkaa, vaan henkilö syyttää itseään.
• Perfektionismi ajaa meidät tuntemaan häpeää, arvostelua ja syyllisyyttä, mikä taas saa aikaan enemmän häpeää ja itsesyytöksiä.

Perfektionismi on siis kuin lumivyöry, joka kasaa koko ajan lisää häpeää ja itsesyytöstä. Perfektionismi ei välttämättä näy kaikissa elämän osa-alueissa, vaan voi näkyä vain joissain, mutta niissä erityisen tiukasti. Tai et edes välttämättä tunnista, kuinka paljon itseltäsi vaadit. Itse olen huomannut, että joissain asioissa olen erityisen tarkka ja pyrin ehdottomaan täydellisyyteen vaatien itseltäni liikaa. Olen kuitenkin tunnistanut asian ja sen myötä oppinut jo vähän pois perfektionismista. Perfektionismi ei kuitenkaan itselläni näy kaikissa elämäntilanteissa tai asioissa, mutta tunnistaessani tämän huomasin, että niissä asioissa, joissa se tulee ilmi, niin on varaa höllätä oman hyvinvointini tähden. 

Miten siis päästä eroon perfektionismista eli täydellisyysajattelusta?

Ehdottomaan täydellisyyteen pyrkivästä ajattelusta pois pääseminen tai sen vähentäminen on vähittäinen prosessi, joka ei tapahdu yhtäkkiä. Kuitenkin ensisijaisesti apuna on Jumala ja itsensä rakastaminen! Täytyy uskaltaa luopua jatkuvasta muiden miellyttämisestä sekä keskittyä itsensä ja Jumalan väliseen suhteeseen. Täytyy oppia olemaan myötätuntoinen ja lempeä itseään kohtaan sekä normalisoida kokemansa tunteet – on monia muitakin perfektionisteja, et ole ainoa!

Yksi mahtava lainaus, joka omaa pikku perfektionistiani ainakin rohkaisi (löytyy Leonard Cohenin laulusta nimeltä "Anthem"): ”There's a crack in everything. That's how the light gets in.” eli ”Kaikessa on särö. Sitä kautta valo pääsee sisään.”  Tämä tuo itselleni ainakin lohtua ja toivoa, sillä jos on säröjä, niin Jumalan valo pääsee niistä erityisesti sisään. Jokainen meistä on rikki jollain tavalla ja tuntee epätäydellisyyttä, mutta juuri se tekee meistä kauniita.

Edellisessä postauksessa kirjoitin, että Jumala on luonut meistä täydellisiä, niin onko se nyt tässä sitten ristiriidassa? Miksi pyrkimys täydellisyyteen olisi ongelma, jos kerran Jumala on jo luonut meistä täydellisiä? Tässä se ongelma usein tuleekin, kun yritämme olla jotain enemmän kuin mitä Jumala on meistä luonut. Emme nää sitä, että olemme jo hyviä sellaisena kuin olemme. Vertailemme muihin ja yritämme olla samanlainen kuin muut, mutta emme osaa arvostaa sitä, keitä olemme, nähdä omia lahjojamme ym. vaan yritämme hukuttautua massaan. MUTTA erilaisuus on kaunista, heikkous on vahvuutta ja me olemme arvokkaita ja rakastettuja, juuri sellaisina kuin olemme.

Perfektionismista luopuessa on hyvä muistaa jakaa asiasta muiden kanssa. Kerro kamppailuistasi ennen kaikkea Jumalalle ja  sen jälkeen ystäville! Perfektionismissa tyypillistä on, että asiasta ollaan erittäin hiljaa. Mutta jos olemme siitä tietoisia ja uskallamme myöntää sen ääneen, niin se menettää voimaansa. Aina, kun tuomme asian, jonka kanssa kamppailemme, valoon, niin se menettää otettaan! Tuo asiat ennen kaikkea Jumalalle. Ja muista, että Jeesus voitti synnin vallan ja oli se täydellinen uhri – näin Häneen uskoessa mekin saadaan olla puhtaita synnistä ja sen vallasta! Me olemme täydellisiä Jumalan silmissä, kun Hän katsoo meitä Jeesuksen läpi.

3. Irti riittämättömyyden valheesta

Niin vertaillessa itseään muihin kuin myös perfektionistisessa ajattelutavassa, taustalla on usein riittämättömyyden tunne. Henkilö, joka kokee itsensä toistuvasti/usein/jatkuvasti riittämättömäksi voi puhua itselleen mm. seuraavalla tavalla eri tilanteissa: "mä en oo yhtä hyvä kuin muut"..."emmä voi koskaan saavuttaa sitä, mitä haluaisin"... "ei mulla oo mitään annettavaa"... "miten mä voisin koskaan onnistua" ... "mä en oo tarpeeks" jne.
Nykypäivänä kulttuuri ympärillämme on tämän suhteen mielestäni painostava. Jatkuvasti kulttuurin viesti on "et ole tarpeeksi, yritä enemmän, ole enemmän, tee enemmän!" "Ei koskaan tarpeeksi" kulttuuri nostattaa ihmisissä vaatimuksien tunnetta, joka lisää häpeää. Häpeän tunnistaminen ja pyrkimys elämään "olen tarpeeksi" -ajatuksen mukaan on haastavaa, mutta mahdollista, uskon niin. Henkilökohtaisesti kuitenkin ajattelen, että tarvitsen tähän suurempaa voimaa ja viisautta kuin itselläni on, Jumalan apua.
Kun Jumala loi sinut, niin Hän oli innoissaan sinusta ja jokainen piirre, jonka Hän sinuun loi oli tarkasti suunniteltu. Sinä et ole vahinko, vaan tarkasti suunniteltu! Sinä olet ihme (Ps.139:14)! Sinun Luojasi iloitsee sinusta, niin mikset sinäkin iloitsisi. Mieti, miksi elät "en riitä" ajattelun mukaan. Onko joku sanonut sinulle ettet riitä? Tai onko suvussasi ihmiset eläneet sen valheen mukaan? Miten ympärilläsi olevat ihmiset elävät - elävätkö he riittämättömyyden mukaan? Yrittävätkö ihmiset ympärilläsi parhaansa - arvostavatko he itseään? Kaiva riittämättömyyden juuri esiin, tutki itseäsi ja elämääsi. Kun tunnistat, mistä ajattelumallisi tulevat, niin sinun on helpompi irtisanoutua siitä ja lähteä elämään totuuden mukaan: SINÄ RIITÄT! Rukoile Jumalalta apua tähän kaikkeen.

4. Anna aikaa itsellesi

Jotta oppisi rakastamaan itseään, niin on tosi tärkeää antaa aikaa itselleen ja yhdessä Jumalan kanssa oppia löytämään todellisen itsensä. Kysy Jumalalta, mitä Hän sinusta ajattelee ja lue Raamatun totuuksia! Muista, että olet tärkeä ja tämä maailma tarvitsee todellista, aitoa sinua! Elämälläsi on merkitys ja tarkoitus! Ennen kaikkea tarkoituksemme on olla yhteydessä Taivaalliseen Isäämme, olla Hänen rakkautensa kohteena, sillä siihen meidät on luotu! 

Puhu hyviä ja rohkaisevia sanoja elämääsi, erityisesti silloin, kun on huono päivä tai vaikea tilanne elämässä. Voit myös pyytää ystävää rukoilemaan puolestasi. Ja muista, että rakkaus ja arvokkuus ovat perusta, josta kasvat! Rakkaus on maa, josta kasvat! Jumala ei hylkää sinua, vaan johtaa sinut voimalliseen elämään, kun vain annat Hänen tehdä sen.

Aiheeseen liittyvää materiaalia:

ks. edellinen postaus: Itsensä kunnioittaminen osa 1

Itsensä kunnioittaminen - osa1

Moikka kaikille!

Viime blogitekstistä onkin taas hieman hurahtanut aikaa..hups :D Välillä tuntuu ettei ole paljonkaan mitään sanottavaa ja joskus taas tuntuu, että tekisi mieli kirjoitella, mutta en tiedä, mistä aloittaa, kun asiaa sydämeltä löytyisi enemmänkin. Tänään on ehkä tuo jälkimmäinen tilanne :p
Niin kuin olette ehkä huomanneet, niin mun blogissa on usein (ainakin rivien väleissä) ollut teemana itsensä rakastaminen, kunnioittaminen ja arvostaminen. Oon kirjoittanut unelmista, kasvusta, itsensä rohkaisusta, myötätunnosta/armollisuudesta itseä kohtaan jne. Tää aihe on siis itsellä ollut jo pitkään lähellä omaa sydäntä. Elämä on yhtä kasvumatkaa, mutta koen, että jotain on jo tullut opittuakin ja sitä, mikä itseäni on rohkaissut, haluan olla osaltani jakamassa muillekin. Oon aatellut, että jos tää jotakuta auttaa, niin tää on sen arvosta. Ja vaikka höpisisin vaan itselleni, niin tää on mulle hyvää prosessointia myös. :)

Tämän kaiken johtopäätöksenä aattelin tehdä tästä aiheesta nyt ihan "virallisesti" ainakin muutaman kirjoituksen. Nää on mun omia havaintoja ja joku muu voi olla eri mieltä, mutta mä jaan nyt sitä, mitä oon sydämelleni saanut. Kaikissa asioissa mun arvot nousee Raamatusta ja kristillisestä näkökulmasta. Voin heti sanoa, että ilman Jumalaa en näitäkään asioita olis varmaan sitäkään vähää ymmärtänyt, mitä nyt oon tajunnut. Tällä kertaa haluun jakaa siitä, että MIKSI itsensä rakastaminen, kunnioittaminen ja arvostaminen on tärkeää. Seuraavassa kirjoituksessa koitan sitten paneutua enemmän siihen, MITEN itsensä arvostus tai epäarvostus voi esimerkiksi näkyä ja miten se heijastuu käytökseemme.

Ensinnäkin haluan sanoa, että itsensä rakastaminen, kunnioittaminen ja arvostaminen on välillä todella vaikeaa ja joillain voi olla taipumusta perfektionismiin, itsekritiikkiin tai itsensä vertailuna muihin ihmisiin. Itse ainakin myönnän sortuvani välillä tähän kaikkeen. Joskus itsensä rakastaminen voidaan myös sekoittaa itsekkyyteen, joka kuitenkin on täysin eri asia! Itsekäs ihminen ei ajattele muuta kuin omaa napaa, kun taas itseään rakastava henkilö huomioi myös muut. Ja loppujen lopuksi itsensä mollaaminen, sortaminen tai itsensä epäarvostus ei ole sitä, mitä Jumala meiltä haluaa!

MIKSI itsensä rakastaminen on sitten tärkeää?

1. Jumala haluaa niin

Jumala on täydellinen, Kaiken Luoja, Jumala on luonut kaiken hyväksi - myös meidät. Lukiessa luomiskertomusta, missä Jumala luo kaiken (myös ihmisen) voimme huomata tämän: 

1.Moos. 1:31: ”Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä oli tehnyt, ja näki, että se oli erittäin hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, kuudes päivä oli mennyt.”

Jumala siis loi myös ihmisen hyväksi! Ja vaikka ihminen langesi syntiin rikkoen näin Jumalaa vastaan ja joutuen karkotetuksi paratiisista, niin silti Jumala rakasti ja rakastaa edelleen meitä! Miten niin? Hän antoi ainoan Poikansa meidän syntiemme tähden, jotta yhteys meidän ja Luojamme välillä saataisiin palautettua: 

Joh.3:16: ”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

Muutenkin Raamattu on rakkauskirje Isältä meille – kaikkien aikojen takana on loppujen lopuksi Jumalan valtava rakkaus meitä kohtaan ja Hänen rakkaus kulkee kuin punaisena lankana läpi Raamatun. 

Totuus siis on, että ihminen ja hänen tekonsa eivät ole yhtä! Teot eivät määrittele meitä, vaan se, keneksi Jumala meidät loi. Jeesus sovitti kaikki syntimme ja saamme ottaa Hänen armonsa vastaan ja näin saada yhteyden täydelliseen Isään Jumalaan. Vain yksin Jeesuksen armon tähden saamme olla uskossa ja suhteessa Jumalan kanssa. Mitkään meidän teot eivät pelasta meitä:

Ef. 2:8-9: "Armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojenne kautta, ettei kukaan voisi kerskailla."

Jumala katsoo meitä siis Jeesuksen kautta. Jumala on luonut meidät hyviksi, sellaisina kuin olemme, ja niinpä itsensä arvostaminen ja rakastaminen on tärkeää. Kun me rakastetaan itseämme, niin se on kunnioituksen osoitus Jumalaa kohtaan - silloin osoitamme arvostusta Jumalan ihmeellistä luomusta kohtaan. On siis itseasiassa epäkunnioittavaa Jumalaa kohtaan, jos emme arvosta itseämme, hänen luomustaan. Esimerkkinä tästä varmasti lähes kaikille tuttu Disney-hahmo, Pinocchio: puuseppä teki puisen pojan, mutta toivoi omaa, elävää poikaa. Haltiatar herätti puisen Pinocchion yöllä eloon. Kun Pinocchio heräsi eloon, hän liikutti käsiään, puhui ja käveli – iloiten saamastaan elämästä! Ja, myöhemmin myös puuseppä iloitsi valtavasti, kun oli saanut oikean, elävän pojan. Tätä Jumalakin odottaa ja toivoo meiltä - iloitsemista saamastamme elämästä ja kunnioitusta Häntä kohtaan.

2. Jeesuskin kehottaa itsensä rakastamiseen

Mark. 12:30-31: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikella ymmärrykselläsi ja kaikella voimallasi. Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Ei ole näitä suurempaa käskyä.”

Usein tätä Raamatunkohtaa (”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”) lukiessa tuntuu, että me unohdetaan tämä jälkimmäinen osuus: niin kuin itseäsi, mikä kuitenkin on hyvin oleellinen osa. Usein voi tuntua, että on jotenkin helpompaa rakastaa jotakuta muuta kuin itseäsi, mutta fakta kuitenkin on, ettemme voi rakastaa ja arvostaa ketään enempää kuin itseämme. Emme siis voi rakastaa ja kunnioittaa ketään, ellemme ensin osaa rakastaa ja kunnioittaa itseämme!

...Niin kuin itseäsi... jos itsensä rakastaminen on vaikeaa ja jatkuvasti moittii itseään epäonnistumisesta tms. niin miten se heijastuukaan ihmissuhteisiimme? Itse ainakin olen huomannut, että jos en osaa kunnioittaa itseäni sellaisena kuin olen, niin on vaikeaa kunnioittaa muita sellaisena kuin he ovat.  Tästä syystä yritän esimerkiksi piiloutua jonkun roolin tai muurin taakse enkä uskalla olla aito, oma itseni. Voin myös yrittää esimerkiksi kontrolloida muita tekemään, tuntemaan ja/tai olemaan jotain, mitä minä toivoisin heidän olevan, mutta, mitä he eivät oikeasti ole. Tämä puolestaan aiheuttaa ristiriitoja ihmissuhteissamme. Eli: kun osaamme rakastaa ja kunnioittaa ensin itseämme, niin opimme samalla hyväksymään itsemme ja olemaan aitoja, jolloin voimme huomioida myös muut ympärillämme paremmin ja näin rakkaus sekä vapaus heijastuu ihmissuhteisiimme.

3. Koska epäkunnioitus ja armottomuus itseämme kohtaan kiduttaa!

Väitän, että lähes jokainen meistä tietää tunteen, kun on epäonnistunut jossain ja sättii itseään. Siitä EI tule hyvä olo! Väitän näin. Omasta kokemuksesta voin ainakin sanoa, että kun olen mokannut jossain ja parjaan itselleni sitä, kuinka olin niin tyhmä, että voin noinkin mokata tms. niin se ei todellakaan ole millään lailla kohottanut itsetuntoani, päinvastoin! Siitä ei siis ole mitään hyötyä, vaan ainoastaan haittaa. Toki virheistä oppii ja sitä rataa, mutta väitän, että jos aina haukut itseäsi mokattuasi, niin et rohkaistu edes korjaamaan virhettä tai oppimaan tilanteesta mitään, vaan vajoat kuiluun ja pidemmän päälle voit luulla, että olet yhtä kuin nuo epäonnistumiset. Ne alkavat määritellä sinua ja hallitsevat elämääsi. Jos taas päätät, että nyt loppuu ja potkit jatkuvan sättimisen ulos ovesta ja alatkin toimia juuri päinvastoin, niin uskon, että jotain myös muuttuu.
Itselleni seuraava kysymys on ollut havainnollistava esimerkki: miten puhut ystävällesi/ihmiselle jota rakastat ja joka on hermoromahduksen partaalla? Aivan - catch ya! Yrität lohduttaa, eikö niin? Olet rinnalla, kuuntelet, rohkaiset! Mutta mitenkäs sitten käykään, kun mokaamme itse ja pitäisi olla itseä kohtaan samanlainen kuin ystävän kohdalla.. hmm.. hups. Puhumme usein itsellemme tavalla, joka ei kävisi mielessäkään lohduttaessa rakastamaamme ja kunnioittamaamme ihmistä kuilun pohjalla. Joten, entäs jos yritettäisiin seuraavalla kerralla olla itsellemme armollisempia ja puhua kuin sille ystävälle? Sä oot hyvä. Kaikki tekee joskus virheitä, se on täysin inhimillistä. Sä selviät!


Aiheeseen liittyvää ja käyttämääni materiaalia:

- Raamattu
- Brené Brownin kirjat:
     En olekaan yksin - totuus perfektionismista ja riittämättömyyden tunteesta
     Uskalla haavoittua - elä rohkeasti täydellä sydämellä
- Netin ihmeellinen maailma