Hyvinä ja huonoina aikoina

Heippa kaikille! Haluun jakaa tässä teiän kanssa jotain, mitä koen, että Jumala on laskenut mun sydämelle. Niinkuin oon kertonut, niin mun elämän oikeestaan rankimmat ajat oli tossa keväästä syksyyn. En oo vielä kertonut, mitä silloin tapahtui ja siks aattelin, että nyt vähän valottaisin asiaa. :)

Lopputalvesta/alkukeväällä (2012) mun isä irtisanottiin töistä, jossa se oli ollut yli 36 vuotta. Isku Teollisuus oy irtisanoi toimihenkilöitä taloudellisista syistä täällä Lahdessa ja mun isä oli yksi heistä. Tilannetta pahensi se, että mun äiti ei oo oikeestaan koskaan mun elämän aikana ollut kunnon töissä, joka siis suomeksi sanottuna tarkoitti sitä, että meidän perheen ainoa tulonlähtö loppui. Isä sai tietysti irtisanomisesta seuraavat puoli vuotta vielä palkkaa, niin kuin kuuluu, mutta ajatus siitä, että sen jälkeen ei olisi mitään, mistä heti saada rahaa, kauhistutti. Oltiin kuultu, että pahimmassa tapauksessa korvausten yms. käsittely voisi kestää 3 kk, joka tarkoittaisi, että ei saataisi rahaa mistään 3 kuukauteen ja silti olisi maksettava jostain vuokra ja muut laskut + ruoka jne. Paljoakaan ei mistään pystynyt oikein säästämään, mutta mistä pystyi se säästettiin. Samaan aikaan mulla oli menossa viimeinen vuosi lukiossa ja ylppärit painoivat päälle. Lisäksi mun mummi (isän äiti,93v) oli huonossa kunnossa. Eli stressi alkoi olla kova ja mua ahdisti tosi paljon kaikki. Olin tosi herkillä ja tuntu ettei tästä selvitä.

Olin tosi pettynyt ja kiukuttelin Jumalalle. Halusin luottaa siihen, että Jumalalla on tässäkin tilanteessa suunnitelma ja ratkaisu. Halusin luottaa siihen, että Isä tietäisi mitä tehdä. Luottaminen oli kuitenkin vaikeaa, mutta halusin yrittää. Monet ystäväni rukoilivat tilanteemme puolesta ja niin kuin Raamatussakin sanotaan, niin Jumala kuulee kaikki pienimmät huokaukset ja kuiskaukset, niin oli tässäkin tilanteessa. Niin kuin sanoin, niin mummini oli huonossa kunnossa ja tiesimme ettei enää olisi välttämättä paljon aikaa. Mummi päätti jakaa rahaa lapsilleen jo ennen kuin hän nukkuisi pois. Emme tienneet olisiko aikaa päiviä vai viikkoja vai kuukausia vai ehkä jopa muutama vuosi. Mutta mummi jokatapauksessa ns. viimeisillä voimillaan muisti meitäkin. En kerro mitään rahasummista, koska se ei ole oleellista, mutta voin sanoa, että kun kuulin tästä lahjoituksesta, niin ensimmäinen reaktioni oli Halleluja! Vaikka murhe mummin puolesta oli kova, niin Jumala osaa näyttää hyvätkin puolet asioista. Tämä oli ratkaisu rahavajeeseen ja selvisimme hienosti tulevat kuukaudet.

Yo-kirjoitukset oli ja meni ihan hyvin. Kaksi stressitekijää olivat siis hoidossa, mutta yksi oli vielä jäljellä - mummi. Mummi meni yhä huonompaan kuntoon ja tiesimme, että meidän olisi päästettävä hänestä irti. Mummi oli kuitenkin elänyt hienon elämän ja rakastamme häntä ikuisesti. Sen jälkeen, kun hän oli jakanut "ennakkoperintönsä" niin kirjoitimme kaikki, jotka olimme saaneet osamme siitä, niin kiitoskirjeet ja samalla tavallaan hyvästit hänelle. Toukokuun alussa kävimme sairaalassa jättämässä hyvästit ja 7.päivä mummi nukkui pois. Hän on nyt turvassa ja saa levätä rauhassa. <3 Kaiken surun keskellä oli iloakin, mutta uskon, että ilman Jumalaa en olisi osannut nähdä sitä iloa, vaan olisin jäänyt mudan pohjalle, enkä olisi selvinnyt keväästä, niin hyvin. Jumala on lohdutuksen Isä. Hän on rakkaus ja lupaa tukea kaikessa! Hän ojentaa heti käden, kun pyydät.

Kevät oli ollut rankka, mutta kaikki oli sujunut hyvin loppujen lopuksi ja sain jopa kesätyöpaikan (toukokuu-elokuu). Ajattelin, että voin relata kaiken stressin, surun ja muun jälkeen. Mutta asiat eivät taaskaan mennyt ihan niin kuin olin ajatellut, sillä rakas enoni kuoli heinäkuussa. (Ja asiaan liittyi yksi pointti joka teki menetyksestä raskaamman, mutta sitä en kerro täällä.) Taas oli hautajaiset tiedossa. Lisäksi lähipiirissä oli muitakin asioita, jotka tekivät surulliseksi. Mutta jälleen kerran Jumala näytti valonpilkahduksia surun keskellä - pääsin Lahden amk: uun opiskelemaan fysioterapeutiksi. Pääsin sinne, minne olin halunnutkin ja voin sanoa, että siinä elämäntilanteessa, missä olin mennyt pääsykokeisiin, niin todella tarvitsin Jumalaa avukseni, jotta pääsin sisään. Se tsemppaus, mitä itsestäni pystyin puristamaan ei olisi riittänyt, mutta Isä auttoi minua pysymään kasassa ja jatkamaan eteenpäin.

Se, miten Jumala on tukenut minua ja ollut uskollinen kaikkina hyvinä ja huonoina aikoina on ollut ihan uskomatonta! Hän todella on hyvä! Ja, eilen Jumala puhui mulle tähän tarinaan liittyen ja muutenkin uskossa elämiseen asioita, jotka pisti mut miettimään suhdettani Jeesukseen. Nuorisopastorimme piti puhetta ja pointti joka jäi mieleen oli, että Jumala ei halua mitään yhden illan juttua. Suhde Jumalaan ei oo kuin yhden illan juttu vaan se on kuin avioliitto. Isä haluaa, että me sitoudutaan Häneen ja ollaan Hänen kanssa aina ja ikuisesti! Me ei voida sanoa yhtenä päivänä Jumalalle, että 'tänään mä oon sun' ja toisena että 'tänään mä en oo sun kaa'. Jumala ei halua, että ollaan vaan silloin, kun menee hyvin Hänen kanssaan, vaan Hän haluaa olla aina meidän kanssa. Jos me käydään kerran viikossa seurakunnassa ja ollaan silloin Isän kanssa, mutta muuten tehdään, mitä huvittaa ja käyttäydytään, kun ei oltais ikinä uskossa oltukaan, niin ei se oo sitä mitä Jumala meiltä odottaa tai haluaa. Isä haluaa olla meidän kanssa ns. myötä- ja vastoinkäymisissä. Hän haluaa olla meidän kanssa joka tilanteessa tukemassa ja rakastamassa, uskollisena vierellä, osoittamassa tietä. Hän RAKASTAA meitä! Tiesitkö sen? Hän rakastaa sua! Hän rakastaa sua enemmän kuin kukaan voi koskaan sua rakastaa ja Hän on sulle uskollinen ja niinpä meidänkin tulis olla Hänelle uskollisia. Hän haluaa auttaa sua ja viettää aikaa sun kanssa.

Vaikka joskus me ei tarkalleen tiedetä, mihin meidän pitäis mennä tai meitä voi pelottaa tuleva, niin mä uskon, että Isä tietää parhaiten, mihin meiän tulee kulkea ja Hän johdattaa meitä. Rukoiltaessa eilen näin sellasen kuvan, missä oli vuori ja sen vuoren rinnettä kiipes jotkut tyypit. Sen vuoren huippu oli tosi korkeella ja sitä ympäröi sellanen pilviharso, joka heikensi näkyvyyttä. Aattelin, ett se kuvastaa sitä kuinka me ollaan kiipeemässä sitä vuorta ylöspäin ja välillä näkyvyys tulevaan voi olla huono, ei tarkalleen tiedetä kuinka pitkä matka vielä jne. Kuitenkin Jumala näkee sen tilanteen koko ajan ja lupaa auttaa meitä kulkemaan eteenpäin. Hän ei jätä meitä, vaan johdattaa vahvalla kädellään. Isä haluaa, että me luotetaan Häneen. Elämä on lahja Jumalalta, joten miksei me annettais sitä Hänen käyttöönsä. Kai jos sun ystävä antais sulle lahjan ja toivois, että käyttäisit sitä tiettyyn tarkoitukseen, niin myös noudattaisit hänen toivettaan, vai mitä? Mä ainakin haluan noudattaa Jumalan toivetta ja olla Hänen käytössään, Hänen johdatuksessa. Hän rakastaa ja mä tiedän sen. Hän on rakastanut, niin paljon, että on pelastanut ja vapauttanut mut ja mä haluan antaa vastalahjaksi sen, mitä voin eli antaa itseni Jumalan seuraajaksi. Mulla ei oo muuta antaa, ei mitään mikä ois tarpeeksi, mutta Isä kaipaa vaan, että annan sydämeni Hänelle ja lupaan olla Hänen kanssa. Se on se, mitä voin tehdä ja sen myös teen. Muista, että Hän rakastaa sua samalla lailla! Isä rakastaa kaikkia lapsiaan yhtä paljon ja haluaa pelastaa jokaisen, koska jokainen on ainutlaatuinen Jumalan lapsi. Aamen. :)